Kuulumisia rapakon toiselta puolen

Heippa hei!

Nyt olen parisen viikkoa vietellyt Kanadassa, Reginan kaupungissa Saskatchewanin provinssissa. Elämä on lähtenyt hyvin sujumaan täällä, vaikka matkalaukut eksyivät matkalla ja odottelin niitä viisi päivää. Onneksi olin pakannut kaiken selviytymisen kannalta olennaisen käsimatkatavaralaukkuun, joten selvisin viisi päivää ilman laukkujani. Alkoi kuitenkin vähän jännittää, riittävätkö lääkkeet siihen asti, kun saan laukut. Isossa ruumalaukussa minulla oli kaikki viiden kuukauden lääkkeet, mutta tietenkin käsimatkatavaroissa oli tärkeimmät - kuitenkaan ei viikkoa pidemmäksi aikaa. Ajattelin kotona, että jos minulle käy niin huono tuuri, että laukut eksyvät, kyllä ne tulevat seuraavana päivänä tai viimeistään parin päivän sisällä.

Tämä Oulun lentokentällä otettu kuva olikin jonkin aikaa ainoa näköhavainto laukuistani ja suksistani, koska laukut matkustelivat enemmän kuin minä. Violetissa lentolaukussa minulla oli kaikki elämiseen tarvittavat olennaiset tavarat. Lähteminen aiheutti ristiriitaisia fiiliksiä pitkän aikaa ennen lähtöä; toisaalta oli innoissaan lähdöstä, mutta toisaalta tuntui, miten voin ikinä lähteä, kun olen näin onnellinen täälläkin. Yritin kääntää asian niin, että onnellisena on hyvä lähteä, koska silloin minulla on voimavaroja ottaa vastaan kaikki, mitä vaihto-opiskelulla on minulle annettavana. Ehdimme Jannen kanssa puhua kaikki mielen päällä olevat asiat, mikä auttoi ja helpotti lähtemistä, kun tiesimme molemmat, että olemme samalla aaltopituudella asian suhteen ja tiedämme, mitä toinen ajattelee. Se ei kuitenkaan paljon auttanut lentokentällä hyvästien jättämistä, vaan se oli juuri niin vaikeaa kuin olin kuvitellutkin. En ole ennen mennyt turvatarkastukseen itkemisestä punaisilla silmillä, mutta kertakos se on ensimmäinenkin - ja mahdollisesti viimeinen. En varmaan tule tekemään tällaista elämänmuutosta toista kertaa, mutta koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Hyvästeleminen oli yksi vaikeimmista asioista elämässäni tähän mennessä, mutta toisaalta ne eivät ole pysyvät hyvästit. Tilanne on tilapäinen ja tulen takaisin useampaa kokemusta rikkaampana ihmisenä. Vaihto vahvistaa varmasti parisuhteemme kestävyyttä, koska rakkautta pitää yllä, vaikkei toista näekään. En ole epäileväinen sen suhteen, koska luotan toiseen puoliskoon niin suuresti. Luotan meihin niin suuresti. 

Toronton lentokentällä selvittelin laukkuasiaa yhden aikaan yöllä omaa sisäistä aikaani (noin klo 18 paikallista aikaa). Selvisi, että laukku ja sukset ovat jääneet Helsinkiin, koska Finnairin ja KLM:n vaihto oli mennyt pieleen. Kahden eri lentoyhtiön väliset systeemit ovat niin vaikeita ymmärtää, mutta minun mielestäni yhteistyö saisi olla sujuvampaa, koska tuskin olen ensimmäinen, jolle käy tällä tavalla kahden lentoyhtiön vaihdossa. Teoriassa laukkujen pitäisi siirtyä seuraavalle lennolle, jos on lennot sillä tavalla varannut. Käytäntö on sitten eri asia, sillä kyllä siinä tiskillä oli jonoksi asti ihmisiä kadonneita laukkujaan selvittämässä. Siihen meinasikin meikäläisen hermot kärähtää, kun olin väsynyt ja nälkäinen, laukut eivät tulleet ja jono eteni tuskallisen hitaasti. Mutta kaikesta selviää, kun on pakko selvitä. Olin lähtenyt matkaan sillä ajatuksella, että matkustaessa tulee aina yllätyksiä eikä mikään mene koskaan täysin suunnitelmien mukaan, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin selvitä. Kukaan muu ei tee sitä puolestani.

Oli jännitystä elämässä heti lähtiessä, kun ensimmäinen lento Oulusta oli 50 minuuttia myöhässä. Mietin, että hyvinhän tämä lähti liikkeelle, onneksi olin tiedostanut ajatuksen, ettei mikään mene matkustaessa aivan suunnitelmien mukaan. En vaan odottanut sitä ihan heti Oulun lentokentällä! Minulla oli 1h 15min aikaa vaihtaa Helsingissä jatkolennolle ja lento oli 50 minuuttia myöhässä, joten aikaa jäisi noin 20min, jos lennon arvioitu lähtöaika ei viivästy lisää. Oulussa porteilla ei ollut työntekijöitä, joten menin takaisin turvatarkastukseen kysymään työntekijöiltä asiaa. Yksi heistä sanoi, että voin mennä kysymään toiselta työntekijältä, jolle jätin laukkuni ENNEN turvatarkastusta, koska hän tietää asiasta paremmin. Turvatarkastuksen työntekijä aikoi pitää minua silmällä. Varmistin monta kertaa, että oletko nyt aivan varma, että saan kävellä turvatarkastuksen läpi joutumatta siihen uudestaan ja aiheuttamatta jotain hirveää operaatiota (Oulussa tapahtui tällainen marraskuussa, kun Janne oli tulossa Helsingistä ja lennot olivat myöhässä kaksi tuntia, koska joku oli kävellyt turvatarkastuksen läpi). Hän vakuutti, että voin käydä kysymässä ja tulla takaisin. Tuntui hurjalta mennä turvatarkastuksen läpi kaikki tavarat mukana, mutta ei aiheutunut operaatiota ja kaikki oli ok, asiakin selvisi. :D Työntekijä sanoi, että minut uudelleen reititetään ja olen mahdollisesti myöhemmin perillä, mutta asia järjestyy, kun menen Helsingissä selvittämään, jos en ehdi.

Janne etsi minulle jatkolentojen porttien numerot netistä ja lähetti minulle kuvan niistä. Istuin malttamattomana koko matkan Oulusta Helsinkiin ja jännitin, ehdinkö vai en. Sanoin lentoemännälle, että minulla on kiire jatkolennolle myöhästyksen takia ja tiedustelin, onko mahdollista päästä lähtemään ensimmäisten joukossa koneesta. Hän tuli lennon aikana kertomaan minulle, että business-luokassa on tyhjiä paikkoja, niin voin tulla istumaan ensimmäiselle paikalle lentokoneen etuosaan, jotta pääsen lähtemään nopeasti. Niinpä menin istumaan sinne business-miesten kanssa!

Lento Helsinkiin oli onneksi normaalia nopeampi ja laskeuduimme etuajassa. Vastaavasti Helsingistä lähtevä lento Amsterdamiin oli lähdössä 10-15 minuuttia myöhässä, joten lastaamista ei oltu edes aloitettu, kun kiidin edelliseltä lennoltani seuraavalle portille. Ehdin jopa pistäytyä wc:ssä ennen koneeseen siirtymistä. Lennot sujuivat hyvin ja Amsterdamissa jäi aikaa kävellä puoli lentokenttää toisesta terminaalista Torontoon lähtevän lennon portille ja käydä myös passin tarkastuksessa sinne mennessä. Mietin, että kaikki oli kääntynyt parhain päin, että voikohan jokin mennä pieleen. Suljin kuitenkin ajatuksen pois mielestäni, kun astuin sisään hirvittävän suureen jumbojettiin!

 Lentokone oli aivan valtava minun mielestäni, en ollut koskaan nähnyt niin suurta konetta - mutta enpä ole koskaan aiemmin lentänytkään mannerten välisiä lentoja. Kerroksia oli kaksi ja penkkejä oli kymmenen vierekkäin, kaksi käytävää molemmin puolin. Vierustoverit olivat helppoja, koska he lähinnä vain nukkuivat koko lennon eivätkä nousseet paikaltaan kertaakaan (onneksi minä istuin käytäväpaikalla, koska en olisi itse kyennyt samaan). Kahdeksan tunnin lennon aikana tuli käytyä useamman kerran vessassa, jotta tuli jaloiteltua ja niillä reissuilla tuli myös venyteltyä. Lento ei ollut niin puuduttava kuin olisin ajatellut, vaikka en saanutkaan unen päästä kiinni. Penkeissä oli tabletit, joista pystyi katsomaan elokuvia ja seuraamaan lennon tietoja, kuten korkeutta, ulkolämpötilaa (joka oli paljolti -60 siellä korkeuksissa, huh!) ja jäljellä olevaa lentoaikaa. Myös paikallisen ajan näki näytöstä. Näytöt pyörivät englanniksi ja ranskaksi (koska ranska on Kanadan toinen kieli), niin olen näköjään napannut kuvat ranskankielisistä, mutta osaatte varmaan päätellä, että siinä näkyy nopeus, etäisyys Torontoon, korkeus merenpinnasta ja lämpötila. 

Tässä on lentoaika Torontoon (3h 16min), arvioitu laskeutumisaika (15:14), paikallinen aika Torontossa ja Amsterdamissa. Torontossa aikaero on 7h ja Reginassa 8h.

Torontoon saavuttuani lentokentällä piti tehdä saapumisilmoitus automaatilla. 

Se hämmensi minua, mutta seurasin muita samalla lennolla olijoita ja tein asiat, joita automaatti pyysi. Minun piti mm. skannata oma passini ja automaatti otti minusta kuvan, jolla totesi henkilöllisyyteni samaksi. Ihan kätevää, aiemmin on tarvittu varmaan työntekijöitä tekemään sama asia. Tosin, nyt tarvitaan työntekijöitä auttamaan ihmisiä automaatin käyttämisessä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, koska suurin osa ihmisistä osaa tehdä ilmoituksen ilman apua.

Joitakin muitakin tietoja piti täyttää, kuten matkan kesto ja tarkoitus. Aloin siinä hätäpäissäni laskemaan lyhyellä matikallani, montako päivää reissun kestoksi tulee, mutta tuskin se päivän päälle on. Sain automaatista kuitin, joka minun piti näyttää passin tarkastuksessa. Otin ennen matkatavaroiden hakualueelle menoa kärryn, jolla pystyn raahaamaan 30 kg painavan matkalaukkuni ja 8kg painavan suksipussini (johon olin tunkenut kahdet lenkkarit, hiihtopuvun, pyyhkeet, kevättakin, hupparin ja muita painavampia vaatekappaleita), mutta odoteltuani pitkän tovin eikä laukkujani näkynyt, menin selvittelemään asiaa. No, eipä ihme ollut, kun ne olivat Helsingissä!



Torontossa yövyin lentokenttähotellissa, jonne minun pyydettiin soittavan, kun olen valmis ilmaisella lentokenttäkuljetuksella noudettavaksi. Numero ilmoitti, että kyyti on tulossa, odota siellä. Se oli hämmentävää, koska odotin kyytiä todella kauan, eikä sitä näkynyt. Ehdin kysyä useammasta kyydityksestä, mutta mikään niistä ei ollut oikea. Kuitenkin lähempänä puolta tuntia oikea kyyti saapui ja pääsin vihdoin hotellille. Selvisikin, että heidän kuljetuksiaan lähtee puolen tunnin välein, joten tästä varmasti johtui, että kyydin tuleminen kesti. Olin varautunut maksamaan hotellin käteisellä, mutta siellä selvisi, että hotelli on maksettu kuulemma etukäteen. Tuumin, että sepäs hämmentävää, en tietääkseni ole maksanut sitä! Nainen sanoi, että kyllä se on maksettu. No, ilmainen hotelliyö kelpasi minulle ja säästyivätpähän käteiset rahat! Hämmentävää... :D

Hotellihuone oli melko viileä, mutta pistin enemmän vaatetta yön ajaksi päälle, niin nukuin oikein hyvin. Menin yhdeksän aikaan illalla paikallista aikaa nukkumaan ja minullehan se oli kello neljä yöllä. Olin hirveän väsynyt, mutta 
myös todella nälkäinen. Minun piti heti hotellille saavuttuani lähteä etsimään 

ruokaa, mutta lähellä lentokenttää betoniviidakossa ei ollut hirveämmin ruokaa saatavilla, joten tyydyin hotellin ravintolassa sijaitsevaan pikaruokatyyppiseen ruokavaihtoehtoon. Sieltä sai myös kanaa ja riisiä, jota tilasin itselleni kahden aikaan yöllä omaa sisäistä aikaani. Paikallista aikaa kello oli vasta 19.00 paikkeilla. Natustelin syödä riisiäni, johon laitoin erehdyksissäni liian tulista maustetta ja makuaisti meni saman tien. Ruoka ei muutenkaan maistunut, vaikka olinkin hirveän nälkäinen, mutta väsymys alkoi viedä voiton elintoiminnoista. Lennolla sain vegaanisen ruuan, jonka tilasin etukäteen, mutta annos ei ollut hirveän iso ja siitäkin oli jo puoli päivää aikaa. Pieniä välipaloja oli repussa, mutta nekään eivät pitkäksi aikaa vie nälkää pois. Meinasin nukahtaa pöydän ääreen syödessäni ja mietin, että mitähän kaikki ajattelisivat, jos tekisinkin niin. :D No, söin ruokaa sen verran, kun pystyin ja raahauduin takaisin hotellihuoneeseen. Olisin ehtinyt nukkua 8h unet, mutta heräsin ennen neljää aamuyöllä paikallista aikaa (herätys 5.00, lentokenttäkyyti 6.00, lento 8.00). Olisin saattanut saada vielä unen päästä kiinni, vaikka sisäinen kelloni oli jo 11.00 aamupäivällä, mutta päätin ruveta selaamaan viestejä vielä, kun olin wifin äärellä. En ollut edes hirveän väsynyt nukuttuani 7 tuntia varsin sikeästi ja ennen kuutta aamulla hotellin aulaan ilmestyttyäni tunsin itseni jopa tarmokkaaksi. Tänään menisin Reginaan!

Toronton lentokentällä kaikki sujui myös hyvin. Turvatarkastuksessa minun käsimatkatavaralaukkuni piippasi ja he pyysivät avata sen. Laukku teki saman Oulun lentokentälläkin ja syynä oli pussukassa oleva metallinen merkki. Sanoin, että kyseinen merkki aiheutti piippauksen aiemminkin, mutta mies sanoi, että ei ole kyse siitä. Suurella mielenkiinnolla odotin, mitähän vaarallista laukustani mahtaa löytyä, kun tiesin tarkalleen jokaisen tavaran. :D Mies pyöritteli hyvin tarkkaan minigrip-pussia, jossa oli nenäkannun tikku, jolla annostellaan suolaa, kynsisakset, hammasharja ja rakkolaastareita. Pohdiskelin, että ovathan ne melko vaarallisia aseita. Sitten mies totesi, että ne on varmaan nämä sakset, mutta saat kuitenkin pitää ne. Kiittelin siinä saksien puolesta ja aloin pakata laukkuani penkomisen jäljiltä uudestaan, jotta saisin sen kiinni. Lentokentältä ostin aamupalaa, joka oli melko ylihinnoiteltua, mutta pakko oli jotain syödä. Minulla oli vain yön yli pöydällä seisonutta salaattia hotellilla, jota söin aamulla, mutta huoneen viileydestä johtuen salaattikin oli pysynyt tuoreena!




Lentomatka Reginaan sujui paljolti nukkuen, koska olin kuitenkin väsynyt, kun pääsin koneeseen. Viereeni sattui istumaan nuori mies, jonka kanssa juttelimme lennon aikana jonkin verran ja hänellä oli seinäjokelainen äiti ja Suomi-paita päällä! Yhteisiä puheenaiheita siis löytyi jonkin verran, vaikka suurimman osan 3h 30min lennosta molemmat nukuimme. On kuitenkin mukavaa, että yksin matkustaessa tulee tällaisia kohtaamisia, joita kaksin matkustaessa ei välttämättä tule, koska puhuu enemmän kaverin kanssa. Hän oli siis ensimmäinen ihminen, johon voin sanoa tutustuneeni Kanadan reissullani.

Reginan lentokentällä kävin jälleen selvittelemässä laukkuasiaani, mutta asiaa hoidettuaan he sanoivat, että mene vain nyt sinne minne olet menossakin, asia hoituu kyllä. Otin taksin lentokentän edestä ja kysyin, paljonko matka maksaa, jotta ei tule yllätyksiä. Matka maksoi noin 20 dollaria (kuljettaja otti käteisrahastani hieman tippiä). Pääsin suoraan Kisik Towerin eteen ja menin allekirjoittamaan vuokrasopimukseni ja sain avainnipun, jossa oli avain turvaoviin (ovista pääsee vain avaimella ns. rappuun/hisseille), avain huoneeseeni ja postilaatikkooni sekä hotellimainen korttiavain asunnon oveen. Minulla ei ollut paljon tavaraa, koska tavarani olivat Helsingissä, mikä toisaalta helpotti lentokenttähotellille ja asunnolle siirtymistä, mutta mieluummin olisin tullut tavaroideni kanssa. Hurautin hissillä West Towerin kymmenenteen kerrokseen ja testasin korttia huoneen oveen. Ovi aukesi ja ensivaikutelma näytti juuri samalta kuin Housing Servicen nettisivuilla olevalla Virtual Tourilla. Huhuilin, mutta kenestäkään ei kuulunut pihaustakaan. Testasin avainta huoneeni oveen ja huone näytti juuri siltä kuin odotinkin. Ehdin olla asunnolla noin 5 minuuttia, kunnes joku tuli sisään kahden järkyttävän ison matkalaukun kanssa. Tervehdimme toisiamme ja esittäydyimme. Hän oli meksikolainen vaihto-opiskelija, tuleva kämppikseni. 21-vuotias Maricris.

 Sininen huoneisto oikean puoleisessa rakennuksessa on meidän!

Meillä synkkasi heti ja lähdimmekin melko pian hoitamaan opiskelijakorttiasiaa ja muutamaa muuta asiaa koululle. Yhdessä opettelimme liikkumaan yliopistolla ja ihmettelimme asioita ääneen. Etsimme yhdessä luokkiamme viikonlopun aikana ja autoimme toisiamme laittamaan liinavaatteet sänkyihin. Sain Residence Linens -yritykseltä tilaamani liinavaatelaatikon ja raahasin sen toiselta puolen yliopistoa asunnolle ja se kävi kieltämättä hauistreenistä! Totesin, että hyvä etten lähtenyt raahaamaan liinavaatteita Suomesta, koska minun olisi kuitenkin pitänyt ostaa ne, kun laukut ovat hukassa. Eli hyvä näin!

Kaksi muuta kämppistä osoittautuivat myös todella mukaviksi, kanadalaisiksi vakituisiksi opiskelijoiksi. Toinen heistä on myös töissä Housing Servicellä, ja otti itse asiassa vuokramaksuni vastaan alakerran tiskillä. Muutamaa tuntia myöhemmin sama tyttö ilmestyi asuntoomme ja ilmeni, että hän asuu täällä! Hän on Alexis, mutta puhutellaan Lexiksi. Gabriela eli Gabby on myös oikein mukava tyttö ja tulimme heti alusta asti hyvin toimeen. Lexi lupautui käyttämään meitä kaupassa heti ensimmäisenä päivänämme, kun meillä ei ollut mitään ruokaa tai astioita. Omistan tällä hetkellä yhden pienen ja ison lautasen, kaksi lasia, yhden mukin, rasioita ja ruokailuvälineet sekä yhden kauhan ja terävän veitsen (ja viimeisimpänä ostin kuorimaveitsen perunoita varten). Kämppiksillämme on onneksi kattiloita ja paistinpannuja, joten niitä en ole ostanut. On hyvä, että peruselämiseen tarvittavia asioita on valmiina, niin ei ole tarvinnut hankkia ihan kaikkea. Pesen lainaamani astiat heti käytön jälkeen ja muutenkin astiat tulee tiskattua heti, koska en omista kuin yhden kappaleen kutakin astiaa. :D

Nyt koulu on alkanut ja sitä on ollut jo kaksi viikkoa! Ensimmäisenä päivänä 

meillä oli orientaatio kansainvälisille opiskelijoille, jossa saimme ilmaista ruokaa ja paljon informaatiota. Luennot alkoivat heti tiistaina ja minulla on neljä kurssia. Kanadan koulutusjärjestelmä on melko vaativa, joten viikot menevät paljolti opiskellessa, vaikka koulua ei ole onneksi hirveästi. Englanniksi toiminen on sujunut yllättävän hyvin, mutta koulun käyminen vaatii sanaston opiskelemista ja skarppaamista tunneilla, jotta pysyy menossa mukana.

Matkalaukkujen perään soitin joka päivä KLM:n asiakaspalveluun. Joka päivä he sanoivat, että pyrimme lähettämään laukut huomiseen mennessä. Joka päivä odotin niitä ja kyselin niitä joka kerta alakerran tiskiltä, kun kuljin siitä ohi, mutta sinne ilmestyi vain muiden laukkuja, mutta ei minun. Aloin olla jo epätoivoinen, mutta Maricris yritti tsempata minua ja oli aina innoissaan, josko tänään saisin laukkuni. Itse aloin olla enemmän sillä asenteella, että katsotaan nyt, en viitsi iloita liikaa ennen kuin oikeasti näen ne. Arvostin kuitenkin suuresti saamaani tukea. :)
En ensisijaisesti tykkää puhua puhelimessa englantia, koska on vaikeampaa kuunnella, kun ei näe puhujaa. Paljon varmistinkin asioita, mitä olin juuri kuullut, jotta olin varma, että ymmärsin oikein. Oli väsyttävää käyttää vapaa-aikaa laukkujen jäljittämiseen, koska englanniksi soittaminen vaatii tietynlaista keskittymistä ja valmistautumista. Edellisenä päivänä, kun lopulta sain laukkuni, sanoin puhelimessa, että minulla on laukussa lääkkeitä ja minulla loppuu pian lääkkeet, joten olisi todella tärkeää saada ne. Silloin tuntui, että minut otettiin ensimmäistä kertaa tosissaan - ahaa, se oikeasti tarvitsee ne matkatavarat! Muuten vain olivat seisottaneet niitä 2-3 päivää Torontossa, koska joka kerta kun soitin, laukkujen sanottiin tulleen Iceland Airilla Reykjavikin kautta Torontoon. Niin, KAKSI PÄIVÄÄ SITTEN. On varmasti Reginaan tullut useampia lentoja silläkin aikaa.

Minulta kysyttiin, mitä lääkkeitä siellä on ja minähän luettelin, kerroin myös urheiluvaatteista suksipussissa. Seuraavana päivänä Lexille (joka työskentelee alakerran tiskillä välillä) soitettiin, että minun laukut ovat saapuneet. Innostuin, mutta ajattelin, että onhan se mahdollista, että vain sukset ovat tulleet ja se tärkeämpi iso matkalaukku ei. Menin kuitenkin katsomaan ja siellähän ne molemmat olivat!! Niissä oli hirveä määrä lentokentällä kiinnitettyjä lappusia ja lippusia ja viimeisimpänä niihin oli liitetty RUSH-merkintä eli kiireellinen matkatavara ja pahoittelut viivästyksestä. Tuntui niin hyvältä saada omat tavarat tänne, koska huone oli melko autio ennen niiden saamista! Minulla loppui jo alusvaatteet, niin pesin niitä suihkussa ja lainasin kämppiksiltä pyyhettä siihen asti, kun ostin kaupasta uuden. Maricris tarjoutui lainaamaan minulle vaatteitakin, jos tarve vaatii. Kyllähän sitä hätätingassa samaa paitaa käyttää vaikka viikon, mutta alusvaatteita on ihan mukava vaihtaa päivittäin.

Koululla on tosi hyvä kuntosali ja sisäjuoksumahdollisuudet, myös uima-allas. Olen myös päässyt hiihtämään muutaman kerran, kun olin yhteydessä paikallisen hiihtoseuraan ja löysin siten myös enemmän omaa ikääni lähellä olevaa hiihtoväkeä. Täällä on ollut välillä kylmä (-noin 20) ja hirvittävä tuuli, jollaista ei Suomessa koe kuin myrskyllä korkeintaan. Onneksi joka päivä ei ole tuulinen ja aurinkoa näkee todella paljon! Olen ihastellut sitä ääneen, kun Suomessa on tähän aikaan vuodesta niin pimeää eikä aurinkoa näe välttämättä ollenkaan. Päivät ovat myös pidempiä: aamulla tulee valoisaa aikaisemmin ja illalla pimeää vasta puoli kuuden aikoihin. Kylmyydestä ja tuulisuudesta huolimatta tykkään tästä valoisuudesta, vaikka pohjoisessa ollaankin. Reginassa ja Saskatchewanissa ylipäätään on todella tasaista, minkä vuoksi tuulen nopeus voi yltyä hyvinkin suureksi.

Nämä kuvat ovat juoksulenkiltä, jolloin oli oikein kiva juoksukeli. Tuntui kuin olisi juossut Suomessa huhtikuussa auringon puolesta, mutta lämpötila oli kuitenkin noin -10. Minun mielestäni oikein mainio juoksukeli! Hiihtomaastot eivät ole parhaimmat mahdolliset täällä preerialla, mutta tiesin sen jo tullessakin. Täällä on kuitenkin kaunista ja 10. kerroksesta on hienot maisemat järven yli kaupunkiin. Emme ole ehtineet vielä seikkailla keskustassa, koska viikot menevät paljolti opiskelun merkeissä. Seikkailua on ollut jo tarpeeksi, kun on opetellut liikkumaan yliopistolla eksymättä, löytämään lyhimmän reitin luentosaleihin ja takaisin kotiin. Seikkailumieltä on käytetty myös hissillä 1-14 kerroksen väliä ajamiseen omassa asuinrakennuksessa, kun tutkimme paikkoja Maricrisin kanssa. Kakkoskerroksesta löytyy pyykkitupa. Pyykkikoneen ja kuivaimen käytön harjoittelussakin oli seikkailua tarpeeksi yhdelle iltaa! Pyykkipulveritkin ehti käydä asunnon lattialla... :D Kyllä, olen entiselläni täälläkin. Mikään ei ole muuttunut. 

Tunneilla ymmärtäminen, aiheisiin kiinni pääseminen, deadlineista huolehtiminen, kurssikokonaisuuden käsittäminen, tuttavuuden tekeminen, ylitsepursuavan ystävällisyyden harjoitteleminen kanssakäymisessä... Paljon kaikenlaista uutta. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja käyttävät paljon ilmauksia "how are you?", "have a great day!" "see you later!", mikä vaatii itseltä opettelua, koska suomalaisena totun menemään aina lyhimmän ilmauksen kautta eli toisin sanoen menen suoraan asiaan sen sijaan, että alkaisin kysellä kirjaston tädiltä kuulumisia ja ennemminkin totean ovesta lähtevälle kaverille "bye" kuin alan toivotella hyvää päivää tai vastaavaa. :D Olen pyrkinyt ottamaan näitä fraaseja omaan puheeseen mukaan. Kauppareissut vaativat suurta keskittymistä, kun yrittää ymmärtää, mistä mitäkin löytää ja kaikki tuotteet ovat uusia, niin ottaa aikansa ennen kuin kauppareissut alkavat mennä enemmän rutiinilla. Asiat ovat tavallaan samanlaisia, mutta kuitenkin niin erilaisia täällä. Energiaa menee paljon enemmän arkipäivästä selviytymiseen kuin Suomessa. 

Olen ehtinyt löytää kaksi suomalaista vaihto-opiskelijaa täältä, he ovat Jyväskylästä! Suomen puhuminen julkisella paikalla jonkun kanssa oli outoa kahden viikon jälkeen. Kuitenkin pääasiassa puhuimme englantia, koska meillä oli mukana amerikkalaiset ja meksikolaiset kaverit. Kielen vaihtaminen lennosta tuntui oudolta! Pitää tavata heitä toistekin, koska he olivat todella mukavia. Edustamme Suomea pienellä porukalla, koska esim. meksikolaisia vaihtareita on varmaan 20. Voi huoletta ainakin puhua suomea, koska tuskin kukaan täällä ymmärtää! Yritän parhaani mukaan tehdä tuttavuutta uusiin ihmisiin, mutta helpointa se on vaihto-opiskelijoiden keskuudessa kuin paikallisten, ainakin tuntuu siltä. Tunnit ovat paljolti opettajajohtoisia luentoja, joissa istutaan auditoriossa ja siellä ei hirveästi tutustu ihmisiin, kun yritän parhaani mukaan pysyä kärryillä, mitä opettaja sanoo. Käytännön tunneilla exercise physiology-labrassa tutustuu varmasti paremmin muihin ryhmäläisiin. Englantia on kuitenkin oppinut ymmärtämään paremmin tässäkin ajassa ja sen kuunteleminen ei ole enää niin työlästä, kun sitä kuulee koko ajan jokaisena vuorokauden aikana ja kaikki asiat joutuu ilmaisemaan englanniksi. Sanavarasto karttuu joka päivä.



Eilen oli Kinesiology and Health Studies -tiedekunnan Winter Formal -tapahtuma, jota varten piti ostaa mekko ja kengät. Onneksi löytyi halpoja vaihtoehtoja ja alennuksia, kun en lähtiessäni tiennyt tarvitsevani tällaisia vaatteita! Olimme kaikki todella nätteinä ja tapahtuma oli todella kiva! Siellä syötiin aluksi hyvää ruokaa, sitten oli ohjelmaa ja vapaata tanssimista.

Tykkään kämppiksistäni niin paljon! He ovat ihania ihmisiä, kävi niin hyvä tuuri! Pelkäsin, että jos saan huonot kämppikset, niin pystynkö asumaan heidän kanssaan vai joudunko vaihtamaan asuntoa jne. No, sitä huolta ei ole enää! Meidän tiimi on huippu! <3

Tammikuu menee pääosin Reginassa elämään totutellessa. Helmikuun 

alussa menen ystäväni Annan luo Canmoreen katsomaan ampumahiihdon maailman cupia ja vierailemaan Kalliovuorilla! Olen siitä todella innoissani ja toivottavasti ehdin nähdä paljon Kanadaa vaihto-opiskeluni aikana. Regina on kiva, mutta en halua viettää täällä koko neljää kuukautta! Välillä pitää vaihtaa maisemaakin mahdollisuuksien mukaan. :)

Tästä tulikin pitkä postaus, mutta jospa jaksoitte lukea edes osan! Ja kuvia on aina kiva katsella! =) Yritän palailla välillä postailemaan blogin puolelle kuulumisia, koska tiedän, että moni seuraa kiinnostuneena reissuani!

See you! <3

Heidi