VISIT VANCOUVER PART 1

Moikka!

Nyt tulin rustailemaan Vancouverin reissusta 11.-16. huhtikuuta. Olin siellä 5 päivää yksin tämän mantereen länsirannikolla kauimmaisessa kolkassa. Se oli kauimpana kotia minne tällä mantereella pääsen! Reissu meni oikein hyvin yksin. Sain päättää oman tahtini  (mikä oli toisinaan kirjaimellisesti juoksemista paikasta toiseen, koska se on nopeampaa ja tuli treeni tehtyä samalla!) ja minne menen ja milloin. Totta kai puhuttua ei tule niin paljon, mutta vastaavasti juttelin paljon useammalle tuntemattomalle ihmiselle, kun olin liikenteessä yksin. Yleensä kaverin kanssa matkustaessa tulee puhuttua hänen/heidän kanssaan, niin ulkopuolisia kontakteja ei tule niin paljon. Ihmisillä on pienempi kynnys alkaa juttelemaan, kun istut yksin odottamassa bussia kuin jos olisit jonkun kanssa. Oli ihan mukavaa suunnitella itse oma etenemisjärjestys ja tutustua paikkaan rauhassa, ja sitten huomata, miten hyvin sitä oppii hahmottamaan paikkoja ihan omassa päässäänkin.  

Lensin Reginasta Vancouveriin torstaina suoralla lennolla. Lentokentällä suunnistin juna-asemalle, joka vei matkustajat keskustaan. Lipun ostamisen kanssa minulla oli kuitenkin ongelmia, koska automaatti ei hyväksynyt luottokorttiani ja en ymmärtänyt, että pystyn käyttämään käteistäkin, kun kolikko- ja setelipuoli oli aivan eri puolella automaattia kuin korttimaksu. Turhauduin, kun useamman yrityksen jälkeen lipun ostaminen ei onnistunut. Kävelin takaisin lentokentän sisälle etsimään henkilöä, jolta kysyä, onko muita vaihtoehtoja. Löysin infotiskin ja selitin ongelmani, ja hän kysyi, hyväksyikö se käteistä. Sanoin, etten edes kokeillut, kun se ensimmäiseksi kysyi korttia. Selvisi, että olisin kuitenkin voinut laittaa sinne käteistä ja automaatti antaa takaisin vaihtorahaa. Lopulta lipun ostaminen onnistui ja pääsin junalla keskustaan. Jälleen pätee sanonta, ettei kysyvä tieltä eksy! 

Keskustassa huomasin järkytyksekseni, että sataa vettä. Onneksi ostin edellisenä viikonloppuna Dollaramasta 3 dollarilla sateenvarjon, koska sääennuste näytti Vancouveriin jonkinasteista vedenpaisumusta. Reginassa kun sataa niin harvoin, ettei sateenvarjolle juurikaan ole tarvetta. Suunnistin hotellille sateenvarjon kanssa navigoiden. Kävelin yhden korttelin ylimääräistä, mutta sitten hotelli löytyi suhteellisen helposti ja pääsin suoraan huoneeseen joutumatta odottamaan, vaikka huoneiden luovutus oli neljältä iltapäivällä. 

Jouduin maksamaan hotellista melko paljon, koska kyseinen ajankohta oli Vancouver SunRunin vuoksi suosittu ja kovin halpaa majoitusta oli vaikeaa löytää, varsinkin kun kriteerinäni oli oma rauha ja mielellään oma kylpyhuone. Tutkin muitakin vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen hotelliin, joka osoittautui todella hyväksi vaihtoehdoksi loppujen lopuksi. Tähän hotelliin oli Vancouver SunRun -alennus saatavilla, mutta hintaa kertyi silti. Tähän ei kuulunut aamupalaa, mutta keittelin mokkamasterilla vettä joka aamu ja sotkin pussipuuroja sekä ostin leipää ja hedelmiä, niin pärjäsin oikein mainiosti ja tiesin ainakin, mitä söin! Vatsallakin oli huonoja vaiheita, kuten aina, niin olin iltamyöhäisellä tyytyväinen omaan vessaan ja kylppäriin, kun oli koko päivän ollut menossa ja navigoinut ihmisjoukossa.

Ensimmäisenä päivänä lähdin kiertämään lähiympäristöä ja etsimään jotain ruokapaikkaa. Kävin syömässä läheisessä Pacific Centre -kauppakeskuksessa Food Courtissa useampana päivänä, mutta vesisateesta huolimatta kävin kiertämässä ihan hyvän mittaisen lenkin ja aloin heti hahmottaa paikkaa paremmin. Tätä edesauttoi myös se, että olin etukäteen tutkinut seutua kartasta melko tarkkaan ja tuntui, että hahmotin paikkaa jo ennen kuin olin edes mennyt sinne. Viidessä päivässä kaupungin kartta muodostui jo melko hyvin päähäni ja opin suunnistamaan moniin paikkoihin ilman, että katsoin reittiä Mapsista. Maps osoittautui kyllä oivalliseksi toveriksi siitä huolimatta.

Ylläolevissa kuvissa on Vancouver Public Library eli kirjasto. Tämän edestä lähti ilmainen shuttle kuljetus Capilano Suspension Bridge Parkiin, jonne aioin lähteä perjantaina sääennusteen luvatessa aurinkoa. Halusin käydä etsimässä pysäkin etukäteen, jotta minun ei tarvitse enää aamulla lähteä etsimään sitä, vaan tiedän minne mennä. Se oli ihan hyvä veto ja osasin aamulla suunnistaa pysäkille ilman Mapsia, vaikka menin sinne hieman eri reittiä kuin edellisenä päivänä. 

Harva kaupunki on edukseen vesisateella, mutta tästä kaupungista pidin myös silloin. Kaikki oli niin VIHREÄÄ!! Kirsikkapuut kukkivat ja kaikkialla oli niin kaunista ja vihreää. Ensivaikutelma Vancouverista oli oikein mielekäs ja aurinkoisena päivänä kaupunki oli täydellinen!

Ensimmäisenä iltana kävelin rantaraittia False Creekin rantaa ja se oli kaunista ja rauhallista aluetta. Osasin ilman navigointia takaisin hotellille, koska oikeastaan kiersin ympyrän. Löysin myös stadionin, jonne Vancouver SunRunin maali tulee ja josta minun pitää hakea numeroni etukäteen.

Perjantaille sääennuste lupasi hyvää säätä ja silloin päätin tehdä monta sellaista asiaa, mikä vaati hyvää säätä. Lähdin heti aamulla Capilano Suspension Bridge Parkiin, jonne ostin liput tehtyäni tutkimusta Vancouverin nähtävyyksistä. En tarkalleen tiennyt muuta kuin että se on pitkä riippusilta Vancouverin pohjoisosassa. Se osoittautui kuitenkin varsinaiseksi turistipaikaksi ja sinne meni paljon ihmisiä samalla kuljetuksella, millä minäkin menin. Istuin bussin etupenkkiin ihan sitä varten, että näen hyvin nähtävyyksiä ja se olikin ihan hyvä, koska sain hyviä kuvia bussin ikkunasta tästä tunnetusta Lions Gate sillasta. Maisemat sillalta olivat upeat. 

Bussikuljetuksia meni melko tiheästi (n. 20min välein), joten tavallaan ei ole hirveää merkitystä, mihin niistä lähtee. Halusin kuitenkin mennä ajoissa, jotta jää aikaa muihinkin aktiviteetteihin. Pois tullessa en katsonut aikatauluja, koska oletin, että kyllähän niitä lähtee, mutta silloin oli juuri Service break ja jouduin odottamaan 45 minuuttia seuraavaa. Se ei kuitenkaan ollut paha juttu, se oli ihan hyväkin pieni paussi istua paikallaan auringonpaisteessa. Juttelin samalla bulgarialaisen henkilön kanssa bussia odotellessa.

Silta oli todellakin riippusilta, koska se heilui todella paljon. Ensimmäisen kerran tämän ylittäessäni pelkäsin melko paljon ja en uskaltanut katsoa maahan, yritin vain pitää katseeni niin tiukasti eteenpäin kuin mahdollista heilumisen vuoksi ja yritin olla lietsomatta paniikkia. Sillalla oli paljon ihmisiä, ja manasin mielessäni, että kävelkää nyt pliis vähän nopeammin ja älkää ainakaan ottako kuvia. Ensimmäinen ylitys oli lähinnä selviytymistaistelu, mutta lisää haasteita inhimilliselle sietokyvylleni oli luvassa, joten poistulo ei tuntunut enää niin kamalalta ja uskalsin jopa pysähtyä ottamaan kuvan, vaikka oli se melkoista tasapainoilua ja sai tiukasti pidellä puhelinta kädessä. 

Toisella puolen siltaa oli tehty reittejä, joita sai kävellä ja lisäksi TreeTop Adventure kirjaimellisesti puiden latvoissa. Mietiskelin, että onko tämä uhka vai mahdollisuus, uskallanko mennä vai saanko paniikkikohtauksen. Päätin kuitenkin, että kerran olen tänne tullut ja tästä maksanut, niin kyllä se on mentävä. Kyllä minua aluksi taas hirvitti melkoisesti, mutta kun lopulta kiersin koko lenkin, niin viimeiset sillat eivät tuntuneetkaan enää pelottavilta. Eivätkä ne olleet yhtään niin heiluvia kuin iso riippusilta, ne olivat melko vakaita. Se oli kyllä hieno kokemus ja olin tässä vaiheessa jo voittanut monta pelkoani ja itseluottamukseni omaan pystymiseeni oli kasvanut, joten riippusillan ylittäminen ei tuntunut enää niin suurelta voimien ponnistukselta. 

Tässä minä sillalla, puristan melko kovaa kädelläni kaiteesta, koska se heilui koko ajan, mutta ilmeestä ei voi päätellä kauhistuneisuutta. :D Päätin olla kuvassa, kun eräs mies pyysi minua ottamaan kuvan hänestä. Oikeastaan aika moni ihminen pyysi minua ottamaan kuvia, koska yksin liikkuvalta henkilöltä on matala kynnys kysyä. Samalla pystyin itsekin hyödyntämään heidät ja pyytämään heitä ottamaan kuvan minusta, koska muuten on vaikeaa saada itsestään kuvia, kun matkustaa yksin. 

Siellä silta menee joen päällä melko korkealla. Tuli itsekin se pari kertaa ylitettyä! Hieno fiilis ja mahdollisesti yksi hienoimmista paikoista ja kokemuksista mitä olen nähnyt ja kokenut. Kannatti ostaa pääsylippu tänne (n. 34 dollaria, n. 25 euroa), koska oli kokemisen arvoinen paikka. Voin suositella, jos vierailee Vancouverissa. Tämä on kauempana keskustasta, mutta sinne menee ilmainen bussikuljetus useasta eri paikasta ympäri keskustaa. Itselleni lähin oli Library Square kirjaston vieressä. 

Cliffwalk -reitti meinasi aluksi jäädä huomaamatta, koska luulin sen olevan kirjaimellisesti kalliokiipeilyreitti. Seurasin kuitenkin kylttiä ja muita ihmisiä, ja se osoittautui ihan helppokulkuiseksi reitiksi, joka oli tehty kallion seinämien kupeeseen. Kulkureitti oli kapea ja se oli todella korkealla. Jos silta oli hurja, niin tämä oli mahdollisesti yhtä hurja. Pysähdyin välillä ottamaan kuvia, mutta yritin lähinnä vain selvitä eteenpäin katsomatta liikaa alas ja manasin, kun ihmiset hidastelivat, koska reitillä ei ollut tilaa ohittaa kuin leveämmillä kohdilla. 

Yhdessä kohtaa tällä reitillä jo mietin, onkohan tämä enää edes mukavaa vai alkaako tämä mennä kärsimyksen puolelle, kun alettiin liikkua oman inhimillisen sietokyvyn rajamailla. Pelotti ja hirvitti, mutta yritin vain hengitellä syvään ja muistuttaa itseäni, että kuoleminen tähän paikkaan ei ole kovinkaan todennäköistä, joten keep going, girl! Voittajafiilishän siitä jälleen tuli, kun tämän reitin sai kierrettyä kunnialla läpi. Korkeanpaikankammoa on olemassa, mutta pystyn elämään sen kanssa ja myös näköjään voittamaan sen. Toisinaan se ja luonnollinen itsesuojeluvaisto estää tekemästä joitakin asioita, mutta onneksi uskaltauduin täällä näihin kaikkiin mahdollisuuksiin, mitä tällä paikalla oli tarjottavanaan. 

Täältä kävin ostamassa pakolliset matkamuistot. Ostin Capilano Suspension Bridge -magneetin, jossa oli faktoja kyseistä paikasta. Tämä alue oli tehty oikein viihtyisäksi matkailukohteeksi, enkä etukäteen kuvitellut sen olevan tällainen. Luulin, että siellä on vain silta ja that's it. Ihmettelin, miten hinta voi olla niin korkea pelkästä sillasta. Kuitenkin paikan päällä tajusin, ettei hinta ole vain sillasta, vaan kaikesta tästä, mitä sain kokea samalla lipun hinnalla. Täällä tuli vietettyä nopeasti noin 2,5 tuntia ja itsekseni tuli kierrettyä varmasti nopeammin kuin kaverin tai porukan kanssa. Ostin ulkokioskista ranskalaiset, jotta jaksan jatkaa pää kolmantena jalkana paahtamista loppupäivän ajan ja sitten lähdinkin odottelemaan bussia takaisin keskustaan.

Taidan jatkaa loppupäivän aktiviteeteista seuraavassa postauksessa, koska tälle tulikin jo sen verran pituutta. Vancouverissa ehdin tehdä ja nähdä kaikenlaista, joten sieltä voi tulla useampikin postaus! Katsotaan, miten homma kehittyy. Onpahan meikäläisen joutoajalle hommaa, kun naputtelee blogia ja kokoaa yhteen hyviä muistoja!

Jättäkää kommentteja tai kysymyksiä, jos aiheeseen liittyen tulee jotakin mieleen!

Heidi