Palaan sorvin ääreen hetken hiljaiselon jälkeen täältä Calgaryn lentokentältä. Terveisiä siis Calgarysta! Kuten otsikkokin jo kertoo, vaihto-opiskeluni Reginassa on nyt ohi ja oli aika lähteä. Lähteminen paikasta, joka ehti muodostua kodiksi, tuntui oudolta. Samaan aikaan se oli yhden tarinan loppu ja uusien seikkailujen alku. Minulla on vielä viikkoja jäljellä Kanadassa, keskittyen lomailuun ja Kanadan kiertämiseen. Toisaalta tuntuu ristiriitaiselta, että jään tänne vielä moneksi viikoksi, kun muut suomalaiset lähtevät jo koti-Suomeen ja koen varmasti Suomi-ikävää nähtyäni kuvia sieltä! Samaan aikaan olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta viettää 3,5 viikkoa Kanadassa majoittuen ilmaiseksi tutuilla valmiin ruuan äärellä. Monella ei ole vastaavaa mahdollisuutta ja olen tästä mahdollisuudesta kiitollinen. Tämä on varmasti kaiken muun joukossa parasta aikaa ilman opiskelustressiä ja palautettavia tehtäviä, mutta samaan aikaan alan olla jo valmis tulemaan pikkuhiljaa kotiin.
Kaipaan jo kotia ja kaipaan Suomea. Tämä oli ensimmäinen kokemus soluelämästä neljän henkilön solussa, mikä oli kyllä kokemisen arvoinen ja kämppisten kanssa kävi todella hyvä tuuri, mutta kyllä loppuajasta alkoi jo välillä kiristää hermoja muutamat pienet asiat lähinnä keittiössä ja yleisessä siisteydessä. Kuitenkin, kaikki meni todella hyvin. Olen silti iloinen, ettei soluelämää tarvitse jatkaa enää pidempään. Tykkään nykyisestä asumistilanteestani.
Tänään sain kyydin lentokentälle ihmiseltä, johon tutustuin Reginan hiihtotreeneissä tammikuussa ja olin heidän mukanaan myös Prince Albertissa tammikuun lopussa Prince Albert Loppet 35km hiihtotapahtumassa. He ovat todella ihania ja olen todella kiitollinen saamastani avusta matkatavaroideni kanssa, ja he myös ottivat minun ylimääräisiä tavaroitani, kuten peittoni, tyynyni, lakanani, astiani ja muutamia muita tavaroita, joita en voi ottaa mukaan. Muuten olisin joutunut heittämään kaiken pois, mikä olisi ollut sääli. Olen vain iloinen, jos kyseisille tavaroille on käyttöä, koska olen ostanut ne uutena ja ne eivät ole juurikaan ehtineet kulua neljässä kuukaudessa.
Meksikolainen vaihto-opiskelijakämppikseni, jonka kanssa tulin ehkä läheisimmäksi, muutti pois jo viikko sitten, koska hänellä oli loppukokeet ohi ensimmäisten joukossa ja meidän tulee poistua opiskelija-asunnoista 24 tunnin sisällä viimeisestä tentistä. Kävimme viimeisenä iltana syömässä kämppisporukalla Canadian Brewhousessa ja illalla pyörähdimme kantribaarissa, mikä oli jo kokemuksena kokemisen arvoinen, koska en ole koskaan käynyt vastaavanlaisessa paikassa. Tykkäsin siitä!
Kämppiksestä luopuminen tuntui haikealta ja kyllä me pienet itkut tirautettiin, kun eron hetki koitti. Tuntui pahalta luopua niin tärkeästä ihmisestä, josta muodostui itselle niin tärkeä tuki ja turva, hyvä ystävä. Tulimme samana päivänä 4. tammikuuta 2019 Reginaan tulevaan asuntoomme 15 minuutin sisällä. Pidimme heti siitä hetkestä yhtä kaikissa tilanteissa, pidimme huolen toisistamme. Emme myöskään tiedä, milloin näemme seuraavan kerran, mutta toivottavasti näemme vielä joskus tulevaisuudessa! Vaikka kaksi muuta kämppistä olivat vielä paikalla, olo tuntui todella tyhjältä ilman Maricrisiä. Huomasin kaipaavani häntä enemmän kuin olin ajatellutkaan!
Ikävästä kuitenkin selvittiin, ja seuraavalla viikolla minun loppukokeeni koittivat. Maanantaina klo 9:00 aloitin ensimmäisellä, tiistaina oli välipäivä, joka meni pitkälti opiskellessa keskiviikon kahteen tenttiin, joista ensimmäinen oli 9:00-12:00 ja toinen 14:00-16:30. Se oli melko hapokas päivä jo muutenkin, mutta varsinkin flunssaisena, sillä totta kai flunssa astuu kuvioon juuri lukukauden tärkeimpänä ja kiireisimpänä ajankohtana! Sunnuntai-iltana minulla ei ollut mitään oireita, mutta aamuyöstä heräsin karheaan tunteeseen kurkussa. Maanantaina aikana siitä kehittyi kurkkukipu, jota onkin kestänyt koko viikon - ja lisäksi tietenkin pistelevä, vuotava nenä, kuinkas muuten.
En ole ollut kipeä yli vuoteen, enkä ole sairastunut Reginan kylmässä, kuivassa talvessakaan, joten on melkein surkuhupaisaa, että flunssa päätti iskeä juuri final exam-viikolla. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, etten mennyt kovinkaan pahasti tukkoon. Nenäni pysyi vuotamisestaan huolimatta auki ja tämän ansiosta aivotoimintani ja työskentelykapasiteettini parani merkittävästi verrattuna siihen, että aivoni olisivat olleet täynnä räkää. Kerrankin löydän flunssasta jotain hyvää, vaikka tietenkin aina parempi, jos olisi vain terve.
Eilen kävin rustaamassa viimeisen tenttini ja se oli helpompi kuin odotin. Kaikki tentit menivät mielestäni ihan hyvin, vaikka en tietenkään tuloksia vielä tiedäkään. Exercise Physiology -kurssi oli minulle oikea murheen kryyni koko lukukauden ja tuotti välillä suuria vaikeuksia. Tein sen eteen paljon enemmän töitä kuin olisi normaalisti ollut tarpeen, mutta silti tuntui, että en läpäise tenttejä. Tein kaksi midterm examia (eli ns. pienempää välikoetta ennen loppukokeita) pyytämättä apua, koska ensimmäiseen tenttiin halusin yrittää opiskella itsekseni ja nähdä miten pärjään, mutta koe oli ensimmäinen englanninkielinen kokeeni ja se oli aivan HIRVEÄ! :D Ei englannin kielen takia, vaan sisällön. Koin suurta turhautuneisuutta kokeen jälkeen ja olin varma, etten läpäise koko kurssia, koska en tule selviämään final examista. Toiseen tenttiin kuitenkin opiskelin edelleen keskustelematta opettajan kanssa ongelmastani, koska halusin kokeilla, pystynkö pärjäämään paremmin, jos teen asioita hieman eri tavalla.
No, en pystynyt. :D
Toisen kokeen jälkeen laitoinkin opettajalle sähköpostia ja selitin tilanteeni. Kerroin, että ongelmani ei ole se, etten ymmärtäisi tarpeeksi materiaaleista tai opetuksesta. Ongelmani on se, että sisältö on sen verran vaikeaa minulle, että en pysty sisäistämään niin paljon vaikeaa asiaa englanniksi. Hän halusi tavata minut ja kävimme läpi kokeeni ja kurssitehtäväni. Se osoittautui hyväksi asiaksi, ja huoleni helpotti, kun hän sanoi, että tulen pääsemään kurssin läpi, jos pärjään loppukokeessa suunnilleen samantasoisesti kuin aiemmissa kokeissani. Minulle todellakin riitti vain läpipääsy, mutta kun sain labratuntien arvosanat, niin totesin, että en pääse läpi rimaa hipoen, vaan läpäisen kurssin ihan selvästi. Olen vain tottunut vaatimaan itseltäni niin paljon, että perfektionistisuudesta on pitänyt päästää väkisinkin irti ulkomailla opiskellessa, jotta pysyy järki mukana!
Kun katsoin tämän hetkisiä arvosanojani neljästä kurssista (mikä on tässä koulutusjärjestelmässä iso määrä kursseja eikä enempää suositella edes paikallisille opiskelijoille), niin olen oikeasti pärjännyt hyvin. Suurin työ on tehty jo ennen loppukokeita, mutta loppukokeiden prosentuaalinen osuus koko kurssista on 30-50 %, minkä vuoksi ne ovat niin suuressa roolissa. En jätä helposti kursseja kesken, joten päätin vain sisukkaasti tehdä kaikki neljä kurssia.
Olen kuitenkin niin ylpeä itsestäni, että tein tämän! Minä selvisin tästä lukukaudesta ja voin sanoa opiskelleeni yhden lukukauden Kanadassa. Se on aika hemmetin siistiä!
Keskiviikko- ja torstai-iltana koitti tavaroiden pakkaaminen. Se kävi yllättävän helposti, koska piti pakata vain kaikki, mitä huoneessa on ja heittää ylimääräinen pois. Hoidin myös loppusiivoukset ja jäin viimeiseksi yöksi yksin tyhjään asuntoomme, josta kaikki olivat jo lähteneet. Olo oli melko haikea ja tyhjä. Olin vapaa, mikä tuntui uskomattomalta, mutta oli totta. Tuntui, että kävin ihan ylikierroksilla koko illan ja en kykene keskittymään nukkumiseen, mutta nukuin koko viikon vatsa- ja flunssaongelmien vuoksi niin huonoja/vähäisiä yöunia, että kun vointini oli muuten parempi, nukuinkin parhaimmat yöunet koko viikolla. Olikin ihana tunne herätä kohtuupitkien yöunien jälkeen herätykseen ja ryhtyä tuumasta toimeen. Pesin mm. liinavaatteet ja peiton, koska en halunnut antaa likaisia aiemmin mainituille hiihtotutuille. Tein loput pakkaukset ja siivoukset. Sitten olinkin valmis lähtemään! Tai en tiedä olinko valmis, mutta oli aika lähteä.
Perjantaiaamu ei tuntunut enää niin haikealta, koska kaikki olivat jo lähteneet. Olin jo enemmän innoissani lähdössä pois, vaikka kyllä lentokoneen ikkunasta yliopiston rakennusten katsominen tuntuikin haikealta. Lentokoneen nousut ja laskut olivat kuitenkin sen verran heittelehtivää sorttia, että piti keskittyä lähinnä siihen, ettei yrjö lennä. Jostakin syystä nousut ja laskut olivat hyvin epävakaisia ja maahantulokin yksi tömähdys, mikä säikäytti monet matkustajat. Lentäjäkin pahoitteli laskeuduttuaan epätasaista ja huonoa laskeutumista. No, hengissä selvittiin ja eipä siinä auta kuin luottaa lentäjään ja istua omalla paikallaan, vaikka meinaisi yrjö lentää tai hetken jo luulee koneen putoavan. :D Lentäjän ammatit ovat maailmanlaajuisesti takuulla kaikkein luotetuimpia, koska ihmiset laittavat henkensä heidän varaansa noustessaan 10 kilometrin korkeuteen taivaalle.
Tiesin jo lähtiessä, ettei Regina ilmastollisesti, maisemallisesti tai maastollisesti ole parasta Kanadaa. Talvi oli todella kylmä ja helmikuussa en hiihtänyt enkä mahdollisesti juossutkaan ulkona Reginassa kertaakaan. Perus lämpötila oli -30-40. Kuntosaliharjoittelu ja juoksumatolla juokseminen tulivat tavallista talvea tutummiksi ja tunsin itseni vahvemmaksi kuin pitkään aikaan käytyäni paljon salilla. Se oli hyvä fiilis. Ajattelin ennen lähtöä, etten ota stressiä treenaamisesta, vaan teen sitä, mikä tuntuu hyvältä ja sen verran kuin tuntuu kohtuulliselta ja mihin aika ja jaksaminen riittävät. Aamuseiskan herätykset salille tulivat tutuiksi ja siitä muodostui rutiini, josta poikkeaminen tuntui väärältä! Suomessa en koskaan herää treenaamaan siihen aikaan, mutta siihen vaikuttavat myös aamulla olevat luennot ja harkkatunnit. Ei edes ole aikaa treenata aamulla, mutta jos on aikaa, en varmasti herää niin aikaisin! :D Oli hassua, että kun minulla oli aikaa aamuisin ja koulua vasta myöhemmin päivällä, heräsin silti seitsemältä kämppisten kanssa salille, osittain johtuen ryhmäpaineesta ja osittain siitä, että oli mukavaa tuntea olevansa niin tehokas ja tuottoisa, sekä ehtiä soittaa Suomeen aamupäivällä. Tein sitä toisinaan myös yksin, vaikkei kukaan muu olisi lähtenyt siihen aikaan treenaamaan. Tuli aikaansaava fiilis, kun tuli yhdeksältä aamulla kämpälle ja oli tehnyt jo päivän treenin.
Tammikuussa oli enemmän inhimillisiä päiviä lämpötilan suhteen, jolloin osallistuin paikallisten hiihtäjien treeneihin, kävin itsekseni juoksulenkillä tai lähdin heidän mukaansa Prince Albertiin pitkän matkan hiihtotapahtumaan. Maaliskuussa kelit alkoivat helpottaa ennen kuun puoltaväliä, mutta heti sen jälkeen lumet sulivat parissa viikossa! Se oli aivan uskomatonta, miten lumet voivat sulaa niin pian. Suomessa se kestää kutakuinkin pari kuukautta ensimmäisten lämpimien kelien jälkeen. :D
Reginassa ei siis ollut paras talvi hiihtämiseen, koska luntakaan ei ollut niin paljon kuin Suomessa. Lunta oli melko vähän tammikuussa, mutta sitten kun sitä satoi, alkoivat armottomat Siperian pakkaset. Kaverini alkoikin kutsua Kanadan preerioita "Länsi-Siperiaksi", kun snäppäsin äärimmäisiä pakkaslämpötiloja ja käytin hashtagia #siperiaopettaa. :D Maaliskuun alussa koin ensimmäisen pahimman Suomi-ikävän, koska Suomessa alkoivat tulla ihanat, aurinkoiset ja lämpimämmät kevätkelit, mutta Reginassa oli edelleen -30 ja hirveä tuuli, eikä ulos juurikaan voinut päätään laittaa pitkäksi aikaa. Kuitenkin, kelit lämpenivät Reginassa nopeasti ja lumetkin sulivat järkyttävällä vauhdilla, mitä ei usko vieläkään todeksi. Tässä vaiheessa vuotta, huhtikuun lopussa, Reginassa ei ole ollut lunta 1,5 kuukauteen!
Kuitenkin nyt kevään lämpimien kelien koittaessa Regina alkoi näyttää parempia puoliaan, mitä paljon edisti asteen hillitymmät, ihmiselle suotuisammat lämpötilat. Meillä oli siellä jopa +25 viikko sitten! Tuuli oli melko voimakas, minkä vuoksi keli ei tuntunut suoranaiselta helteeltä, mutta tuulettomissa paikoissa lämpötilan kyllä tunsi nahoissaan! Se oli uskomatonta huhtikuussa!
Ennen vaihtoa sanoin, että vaikka Regina ei parasta seutua Kanadassa olekaan eikä Saskatchewan yleisesti ottaen ole paras provinssi hiihtämiseen, ulkoilemiseen tai elämiseen ylipäänsä kylmyytensä vuoksi, niin totesin, että se tulee silti olemaan ikimuistoista ja tämä kaikki on varmasti lopulta ok. Talvella meni todellakin motivaatio kylmyyteen ja olin jo suoranaisesti turhautunut ja revin melkein pelihousuni, mutta kelien lämmetessä myös mieleni lämpeni Saskatchewania kohtaan. Vastavuoroisesti siellä on todella hyvä kevät, kesä ja syksy - eikä preerialla juuri koskaan sada. Sää on helppo ennustaa, se on yleensä aina selkeä ja sateeton. Varmasti kesällä voi olla enemmän poikkeuksia, mutta tämä on kokemukseni tämän kevään perusteella. Saskatchewanissa ei ole hirveän suuria kaupunkeja ja ne eivät ole mitään turistikaupunkeja, joten voi melko suurella todennäköisyydellä sanoa, että jos en olisi ollut vaihdossa Saskatchewanissa, en olisi varmasti koskaan sinne päätynytkään. Kuitenkin, sieltä käsin on ollut helppo lentää Albertaan (Calgary, Edmonton sekä Calgarysta on lyhyt matka vuorille Canmoreen ja Banffiin), British Columbiaan (Vancouver), Manitobaan (Winnipeg) ja Ontarioon (Toronto). Myöskin provinssi sijaitsee melko keskellä maata, joten siitä on melko helppo lähteä mihin suuntaan vain. Vastaavasti itärannikolta esim. Torontosta on jo melko pitkä matka lähteä Vancouveriin, mutta Reginasta sinne on vain parin tunnin lento ja vastaavasti Reginasta Torontoon noin 3 tuntia.
Eli oikeastaan sijainnillisesti Regina oli hyvä valinta, mikä oli oikeastaan ainoa kriteeri, mitä ajattelin kohteen valinnassa Kanadaan hakiessani. En ajatellut yhtään ilmastoa, maisemaa tai maastonmuotoja. Ajattelin vain, että olen melko lyhyen lentomatkan päässä vuorista. Calgaryyn lentääkin alle 1,5 tuntia, joka ei ole aika eikä mikään!
Täällä on kylläkin välimatkan ja ajantaju hävinnyt aivan kokonaan, kun olen tähän asti vain Euroopassa matkustanut. Täällä ei ole juurikaan junayhteyksiä, kun taas Suomessa ja Keski-Euroopassa junalla matkustaminen on todella tavallinen juttu, mitä ihmiset tekevät päivittäin. Euroopassa junaliikenne on vieläpä paikoitellen todella halpaa ja helppoa, Suomessa se on toisinaan vaikeaa ja kallistakin. Kuitenkin, junat kulkevat ja niillä pääsee. Kanadassa ei, paitsi itäosissa vähän paremmin.
Tämä on valtava maa ja välimatkat ovat pitkiä. Paikalliset ajavat pitkiäkin matkoja henkilöautoilla, mutta itse olen lentänyt, jos kyseessä alkaisi olla 10 tunnin auto- tai bussimatka. Julkinen kaukoliikenne busseilla tai junilla ei myöskään ole halpaa verrattuna Suomen onnibusseihin. Paikallisliikenne on kutakuinkin samaa luokkaa tai jopa vähän halvempaa Reginassa kuin esim. Oulussa tai Jyväskylässä, joihin vertailua teimme.
Lentäminen ei kuitenkaan ole halpaa ja eurooppalaisia alle sadan euron meno-paluu halpalentoyhtiöitä ei ole. Lentoihin menee helposti minimissään 200 tai maksimissaan vielä enemmän, mikä ei oikeastaan ole yhtään ihmeellistä. Jos haluaa mennä jonnekin, se on vain maksettava! Kun seuraavan kerran varaan lentoja Euroopassa, mahdollisesti koen jonkinlaisen kulttuurishokin hintaerojen suhteen, koska välimatkatkin ovat lyhempiä. Kahden tai kolmen tunnin lennolla Euroopassa pääsee jo Euroopan eteläosiin, kun täällä se voi tarkoittaa, että siirryt vain toiseen provinssiin. Aikavyöhyke myös vaihtuu hyvinkin helposti provinssista toiseen lennettäessä, mikä on hassua, koska Euroopassa aika muuttuu maksimissaan 1-2 tuntia. Täällä se voi muuttua tunnin jos lentää viereiseen provinssiin tai 2-3 tuntia, jos lentää länsiosista itään. Mittasuhteet ovat tosiaan hämärtyneet ja jollakin tapaa mieli on vääristynyt niin, että 15 tunnin paluulento Suomeen ei tunnu enää yhtään niin hirveältä ajatukselta ja 2-3 tunnin lento ei tunnu enää edes pitkältä, vaikka Euroopassa sillä pääsee jo kutakuinkin Espanjaan tai Iso-Britanniaan. Täällä sillä ei pääse vielä edes ulos maasta!
Vietin hyviä hetkiä Reginassa ja tutustuin moniin ihmisiin, joiden tapaamisesta olen kiitollinen ja iloinen. Tapasin myös kaksi suomalaista vaihto-opiskelijaa, ja oli huippua saada vertaistukea ja höpöttää suomea jonkun kanssa! Kun parin viikon jälkeen ensimmäisen kerran tapasimme, suomen puhuminen tuntui koodikieleltä ja niin hämmentävältä tuottaa suomea julkisella paikalla. Siitä tuli vähän normaalimpaa, mitä useammin tapasimme julkisella paikalla, mutta täällä on myös melko hyvin tottunut siihen, ettei suomea kuule missään. Jos kuulee tai edes luulee kuulevansa, se on hyvin outo tunne. Canmoressa ampumahiihdon maailmancupissa suomalainen vanha pariskunta tuli kysymään minulta, joka kannusti urheilijoita Suomen lipun kanssa, olenko suomalainen - siis suomeksi! Järkytyin siitä niin, että en aluksi osannut sanoa mitään ja sanoinkin sen ääneen! :D Sen koommin en ole suomea kuullut kuin tuttujen kanssa puhuessa tai puhelimessa.
Kulttuurishokki tulee varmasti olemaan jonkin asteinen, kun palaan Suomeen. Ihan jo aikaeron, valuutan, ihmisten välisen kanssakäymisen, suomen kuulemisen ja monen muun pienemmän asian suhteen.
Olen myös saavuttanut itsevarmuutta ja löytänyt enemmän luottoa itseeni tämän reissun aikana. Olen oppinut monia asioita maailmalla toimimiseen liittyen, miten asiat hoidetaan täällä ja erilaiset matkustamiseen liittyvät asiat ovat tulleet tutummiksi ja olen oppinut uusia asioita niistä. Lentomatkustamisesta on tullut jo lähes rutiinia, eikä isolla kentällä operoiminen yksin tunnu enää niin kamalalta ajatukselta kuin tänne lähtiessä. Lentokentillä on kuitenkin kaikkialla maailmassa sama periaate ja kysyvä ei tieltä eksy. Vaikka kysyisit tyhmiä kysymyksiä, et todennäköisesti näe niitä ihmisiä enää koskaan, joten antaa mennä vaan!
Yksin matkustaminen on myös tuonut varmuutta siihen, että kyllä minä vaikeistakin tilanteista selviän. Selviän myös vieraalla kielellä, vaikkei kommunikoiminen ole aina niin helppoa ja yksinkertaista. Nämä asiat ovat tuoneet paljon varmuutta siihen, että englannin kielen taitoni on merkittävästi parantunut ja olen rohkeampi käyttämään sitä. Sanavarastoni on kasvanut ja pystyn selviämään sen avulla. Elekieli on myös enemmän kuin sallittua! Sillä on selvinnyt monta asiaa, mitä en ole osannut selittää tai jos en ole tiennyt jotain keskeistä sanaa.
Eli ei suotta sanota, että vaihdon aikana löytää omia kadoksissa olleita voimavarojaan ja löytää itsestään uusia puolia. Väistämättä niin tapahtuu, kun lähtee yksin maailmalle. Et voi turvautua kenenkään, koska et tunne ketään, mutta silti on selvittävä. Kaverin kanssa teillä on kuitenkin toisenne ja voitte pohtia asioita yhdessä. Yksin matkustaessa joutuu miettimään asioita omassa päässään, toisinaan sitä huomaa ajattelevansa asioita suomeksi ja englanniksi aivan sulassa sovussa! Tämän vuoksi Vancouverin reissu yksin jännitti, mutta se meni todella hyvin ja selvisin oikein hyvin itseni kanssa. Reissun jälkeen huomasin, että puhuminen tuntuu raskaalta, koska en itsekseni ollut puhunut hirveästi! En silti kokenut oloani yksinäiseksi tai turvattomaksi.
Myöhemmin tutustuin ihmisiin, joihin turvautua ja tukeutua. Silti paljon on hoidettava myös aivan itse. Olen loppujen lopuksi elämäni aikana melko paljon turvautunut muiden ihmisten apuun, joten tämä on ollut hyvä opetus ja opin paikka itselleni siitä, miten hyvin pystyn pärjäämään, vaikka otan vain itse asioista selvää ja yritän selvitä. En tarkoita, että kaikesta pitää yrittää selvitä yksin tai edes tarvitsee, koska yleensä ympäröivillä ihmisillä on taipumusta tietää monista asioista enemmän kuin mitä itse tiedän, ja olisi silkkaa tyhmyyttä jättää sitä tietoa hyödyntämättä. Kuitenkin, on ollut pakko ottaa itse härkää sarvista ja tehdä asioiden eteen jotain, jotta jotain tapahtuu. Lähes poikkeuksetta se aina kannattaa, vaikka kaikki ei menekään aina suunnitelmien mukaan. Matkustaessa harva asia tuppaa menemään niin ja se on tullut huomattua!
Vaihdon alussa tämän päivän ja viikon koittaminen tuntui niin kaukaiselta ajatukselta, ettei sen uskonut edes koittavan. Tuntuu oudolta ajatella, että se on tässä ja nyt. Olen jo lähtenyt Reginasta ja odotan Calgaryn lentokentällä kyytiäni. Matkalaukut ja sukset ovat vieressäni, joissa on kaikki maallinen omaisuus, mitä minulla tällä hetkellä on. Tästä alkavat viimeiset viikkoni Kanadassa, mikä tuntuu uskomattomalta ajatukselta. Odotan jo kovasti kotiin paluuta ja kaikkien tärkeiden ihmisten jälleennäkemistä, mutta haluan myös nauttia viimeisistä viikoistani Kanadassa ja käyttää sen tämän maan tutkimiseen parhaani mukaan! Kotiinpaluu ei ole enää kaukana, tässä vaiheessa sen tietää. Toisaalta olisin valmis jo tulemaan kotiin, mutta toisaalta olen iloinen, että minulla on tämä mahdollisuus ja useita tuttuja ihmisiä täällä, jotka majoittavat minut mielellään. Olen siitä todella kiitollinen ja en voisi toivoa parempaa tapaa viettää lomaani täällä!
Stay tuned! Aion postailla Vancouverista, Canmoresta, Calgarysta, Torontosta, Londonista ja ties mistä muualta, kun niiden aika koittaa! Vancouverissa olin jo pari viikkoa sitten, mutta muut seikkailut ovat vasta edessä! Nyt minulla on elämä ilman opiskelua, joten voin käyttää aikaani mm. blogin kirjoittamiseen. =)
Palataan!
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti