Paluu Suomeen - jet lag, missä olet?

Terve! 

Ihan piristävää käyttää kyseistä tervehdystä pitkästä aikaa ja myöskin kuulla sitä ympärillä. Paluumatkani alkoi jo 22.5., mutta palasin suomeen 23. toukokuuta ja olin Oulussa klo 17.15. Matkustus kaikkine etappeineen, odotteluineen ja vaihtoineen kesti noin 21 tuntia. Ajattelin kirjoitella fiiliksiä kotiin paluusta, vaikka aionkin vielä postailla Visit-postaukset lopuista kohteista.

Odotin kotiinpaluuta jo pitkään ja kolme viikkoa ennen lentoa oli selkeästi vaikein vaihe, jolloin jäljellä oleva aika tuntui ikuisuudelta ja päivät tuntuivat matelevan. Olin edellisellä viikolla muuttanut Reginasta pois ja seuraava kuukausi oli aikaa keskittää energiani matkustamiseen ja vain olemiseen. Ei ollut mitään pakollista tehtävää ja olin pärjännyt kursseillani hyvin, kun sain tulokset niistä. Kevätlukukausi Kanadassa otti veronsa ja oli raskaampi kuin mitä kyseinen lukukausi olisi ollut Suomessa. Opiskelin paljon ja tein töitä kurssien eteen enemmän kuin tavallisesti olisin tehnyt, mutta englanniksi opiskeleminen vaati minulla enemmän vaivannäköä. Loppukokeet olivat samalla viikolla kuin muutto. Se viikko oli hyvin kiireinen ja työläs. Omalla tavallaan päämäärätön haahuilu ja ajatus lähes loputtomasta ylimääräisestä ajasta oli huojentavaa.

Muutto aiheutti oman stressinsä. Kun lopulta olin selvinnyt muuttokuormani kanssa Calgaryyn ja sain siirrettyä tavarani kahdeksi viikoksi vakituiseen majapaikkaani, lähdin samaan saumaan vielä Canmoreen. Sen jälkeen olo oli jotenkin todella tyhjä. Tuntui, että elämän punainen lanka katkesi tai ainakin joutui hetkeksi hukkaan. Canmoressa minulla oli haasteita asettua taloksi ja koti-ikävä vaivasi pahasti. Muistan, miten kävelin yksin Canmoren keskustassa ja katselin kauniita vuoria - mutta ne eivät jaksaneet sävähdyttää juuri sinä hetkenä. Oloni oli tuolloin tyhjä ja pohdin tosissani, että siirtäisin lentoja lähemmäksi. Kaikki kuitenkin kielsivät tekemästä niin ja sanoivat, että kadun sitä myöhemmin. Minun käskettiin pysyä maassa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ja päätin tehdä niin. Seikkailufiilis piti vielä löytää! Tuolloin minulle selkeni, että nyt olen hoitanut velvoitteeni, olen tehnyt kokeeni ja suorittanut kurssini. Mikään ei enää pidättele minua - muu kuin ostamani lento 22. toukokuuta, johon oli vielä kolme viikkoa. Halusin vain kovasti palata kotiin, vaikka edessä oli vielä monia hienoja kokemuksia ja seikkailuja.

Päätin kuitenkin jaksaa vielä ja sietää koti-ikävän tunnetta, koska tällaista kokemusta ja mahdollisuutta en saisi toista kertaa. Olin hokenut sitä itselleni monta kertaa aiemminkin, mutta kun kaikki kaverit alkoivat pikkuhiljaa yksi kerrallaan palata takaisin Suomeen ja minä jäin edelleen Kanadaan, joukkoon liittyi monia ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta tiesin olevani etuoikeutettu ja todella kiitollinen, että minulla oli tällainen mahdollisuus majoittua tuttujen ihmisten luona, mutta toisaalta olisin halunnut palata kotiin niin kuin muutkin. Jälkikäteen ajateltuna en kuitenkaan voisi olla kiitollisempi tästä toukokuusta, jonka sain matkustellen ja ihmisten sohvilla punkaten viettää. 
Canmoressa vierailu oli hieno mahdollisuus ja olen kiitollinen, että sain viettää siellä viisi päivää vielä toiseen otteeseen, koska olin siellä edellisen kerran helmikuussa. Kuitenkin kyseinen vierailu jäi mieleen myös hieman ankeana, koska oma mielialani oli apea ja oloni hieman ikävä. Pari viimeistä päivää odotin vain, että pääsen Calgaryyn, koska uskoin maisemanvaihdoksen tekevän siihen saumaan ihan hyvää. 

Calgaryssa tunsin oloni hyvin kotoisaksi ja tervetulleeksi, mikä auttoi merkittävästi mielialan kohoamisessa ja puolitoista viikkoa menikin lopulta hyvin nopeasti. Koti-ikävä ei vaivannut enää niin pahasti, vaikka tietenkin odotin kotiinpaluuta edelleen. Pystyin kuitenkin siirtämään pahimmat fiilikset pois ja nauttimaan ajastani. Minulla olikin oikein hyvää aikaa siellä ja viihdyin. Yhteydenpidon sujuvuus Jannen kanssa vaikutti merkittävästi myös oman mielialani ylläpitämisessä koko vaihdon ajan. 

Kun 11. toukokuuta lensin Torontoon tuntui jo, että kotiinpaluu ei ole enää kaukana. Enää 11 päivää jäljellä ja siinä ajassa totun 9 tunnin aikaeron sijasta 7 tuntiin. Aika tuntui omalla tavallaan pitkältä, mutta silti se meni nopeasti. Laskin lopulta päiviä lentoon ja päiviä siihen, kun näen Jannen. Noiden kahden välillä oli yksi vuorokausi. Jälkikäteen ajateltuna olin todella tyytyväinen, että olin Kanadassa alkuperäisen suunnitelman ja ostamani lennon mukaisesti. Muuten useampi kohde olisi jäänyt mahdollisesti näkemättä ja ne olivat ainutkertaisia kokemuksia. Oli myös hienoa huomata, että me selvisimme siitä! Janne oli minua vastassa kentällä. Jälleennäkeminen tuntui mahtavalta ja herkisti minut. Meistä molemmista tuntui uskomattomalta, että minä oikeasti olin nyt siinä. Olin Suomessa ja elämme nyt täysin samaa aikaa. Siitä on hyvä lähteä taas arkea rakentamaan, vaikka hetki meneekin, että tottuu siihen, ettei tarvitse laskea aikaa. Kun olin lentänyt Pariisiin ajattelin, että Suomessa on iltapäivä, kunnes tajusin, että ei ole. Sielläkin on aamu - aikaeroa on vain tunti. Olen yhtäkkiä skipannut yön ja täällä on kello kahdeksan aamulla! 

Lentoni kesti yön yli, se lähti Torontosta paikallista aikaa 18:25 ja oli paikallista aikaa Pariisissa noin 7:30. Lennon kesto oli noin 7 tuntia, vaikka alun perin sen kestoksi olikin merkitty 7h 30min. En saanut lennolla unta ja kehoni päätti pysyä hereillä, vaikka kuinka yritin tehdä oloni mukavaksi ja nukkua. Ei siitä kuitenkaan mitään tullut ja turhauduin. Pelasin Haluatko Miljonääriksi-peliä omalla älytaulullani, mutta elokuvaa en jaksanut alkaa katsomaan. Kuuntelin musiikkia, soittolista tuli toistettua melko tehokkaasti alusta loppuun matkustamisen aikana. Loppujen lopuksi jälkikäteen ajateltuna on vaikeaa sanoa, mitä ihmettä tein seitsemän tuntia, koska en nukkunut. Suurimman osan ajasta en tehnyt mitään, olin vain. Yritin saada ajan kulumaan. Tietenkin lennon alussa oli heti ruokailu. Välipalaa odotellessa menikin pitkälti monta tuntia. :D

En ollut Pariisissa niin väsynyt kuin ajattelin, vaikka minulla oli yö parhaimmillaan. Lentokentällä meni kuitenkin suoraan sanoen motivaatio totaalisesti, kun matka terminaalista toiseen kesti puoli tuntia lentokenttäbussilla ja jouduin käymään KAKSI kertaa turvatarkastuksessa, mikä oli ihan silkkaa turhuutta. Boarding passini katsottiin ainakin viidesti ja passin tarkastuskin piti käydä kerran. Totesin, että kyllä nyt on ihmiset Euroopassa turvassa. Toisen turvatarkastuksen yhteydessä olin jo repiä pelihousuni ja se turhautti minua suunnattomasti, koska olin käynyt edellisen alle puoli tuntia sitten SAMALLA lentokentällä. En ymmärrä, miksi Pariisissa oli tehty asiat noin vaikeiksi. Kaveri meni Amsterdamin kautta ja siellä hän oli vain kävellyt jatkolennon portille joutumatta tekemään turvatarkistusta kertaakaan. 

 

Kaikista huvittavinta oli, että ensimmäisessä turvatarkastuksessa minä tai minun käsimatkatavarani eivät piipanneet eikä ollut mitään ongelmaa, kunhan jätin lähes täyden jääteeni roskiin, koska en ajatellut, että minun pitäisi käydä enää turvatarkastuksessa Euroopassa. Jääteen roskiin viskaaminen harmitti, koska olin säästänyt sitä toiselle lennolle ja sitten en saanutkaan sitä turvatarkastuksesta viedä, enkä ollut tarkastuksesta tietoinen etukäteen. Toisessa tarkastuksessa minun piti mennä jatkoselvittelyyn, nostaa kädet ylös häkkyrän sisällä, joka skannasi minua. Lisäksi reppuni meni hihnan toiselle puolelle ja työntekijä halusi tutkia sen. Sanoin, että kävin turvatarkastuksessa puoli tuntia sitten tällä samalla kentällä ja tämä on kolmas turvatarkastus tällä samalla matkalla, koska tein sen tietenkin myös Torontossa. Fiilikseni olivat tuossa vaiheessa lähinnä "hohhoijaa" ja "hälläväliä", koska tiesin, ettei minussa tai laukussani voi olla mitään kovin kiellettyä tai vaarallista. Siitä selvittyäni päätin vain etsiä oikean portin ensin siltä varalta, jos edessä on vielä kolmas turvatarkastus tai jotain vastaavaa.

Yritin myöhemmin ostaa jotain syötävää, mutta se osoittautui mahdottomaksi, koska kaikki tuoteselosteet olivat ranskaksi. Yritin sanakirjan kanssa selvittää, voinko syödä vai en, ja kysyin myös apua eräältä henkilöltä, joka katseli samoja eväitä. Lopulta päädyin ostamaan vain vesipullon ja macaronseja, joissa oli englanninkielinen tuoteseloste. En syönyt mitään kunnollista ruokaa lentokoneruuan jälkeen, vain välipalapatukoita ja suklaata. Onneksi Oulussa sain syötyä kunnon ruuan.

Samalla lennolla Torontosta oli kaksi suomalaista tyttöä, joiden juttelun kuulin takaani vahingossa. Huikkasin heille penkin raosta, että "oletteko te Suomesta?" ja jonkin verran juteltiin. He olivat myös samalla lennolla Pariisista Helsinkiin, jolloin juttelimme myös ennen koneeseen menoa. Se oli oikein mukavaa ajanvietettä. 

Pariisissa Helsinkiin lähtevällä lennolla alkoi kuulla suomea muuallakin kuin tiettyjen ihmisten kanssa puhuessa - koska ihmiset ympärillä alkoivat puhua suomea. Se ei ollut enää outo ja hämmentävä salakieli, jota kukaan ei ymmärrä ja jonka kuuleminen tai edes kuulemisen luuleminen aiheuttivat hämmennystä. Se oli yhtäkkiä useamman muunkin äidinkieli. Lento oli Finnairin liikennöimä ja kuulutukset tulivat suomeksi ja ruotsiksi. Lentäjäkin jutusteli matkustajille suomeksi. Se järkytti maailmanmatkaajan täydellisesti - oikeasti se oli hämmentävää. Lentoemännät puhuivat suomea ja olin siitä erittäin hämmentynyt. Huomasin, etten tahdo oikein osata kommunikoida suomeksi. Automaattisesti tervehdin englannin kielellä, sanoin automaattisesti thank you ja mustikkakeiton pyytäminen suomeksi tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, kun vaimealla äänellä sitä sönkkäsin. En ollut julkisesti muiden kuin kavereiden kanssa puhunut suomea viiteen kuukauteen, joten julkisesti suomen puhuminen jollekin vieraalle ihmiselle tuntui vaikealta ja oudolta. Tästä osoituksena myös se, että menin lennolla vessaan ja en aluksi huomannut sitä, mutta huomasin lentoemännän ja ensimmäinen asia mikä minulta tuli luonnollisimmin suusta ulos oli: "Is the washroom here?" Voi kyllä, siinähän se suoraan edessäsi. Hän olisi varmasti ymmärtänyt suomeakin, mutta menihän tuo englanniksikin.

Helsinki-Vantaalla iski suoranainen ahdistus. Matkan pituus ja nukkumattomuus alkoivat painaa, kulttuurishokki alkoi olla läsnä ja tieto siitä, että olen ihan kohta Oulussa alkoi kutkuttaa mahan pohjassa. Kun tulin koneesta ulos, lentoemännät toivottelivat suomeksi hyvää päivänjatkoa, lentokentällä kuulutukset tulivat suomeksi, ihmiset puhuivat suomea, kyltit ja mainokset olivat suomeksi, hinnat olivat euroissa, kaikkialla oli niin suomea.
Se ahdisti. Ahdisti todella tuossa vaiheessa. Tuntui, että suomi puskee joka tuutista niin suurella yliannostuksella, että en pysty käsittelemään sellaista määrää kerralla. Ensimmäisenä menin lentokentällä vessaan pesemään hampaat, sitten suuntasin jo viimeiselle portilleni Ouluun, jossa boarding alkoi heti, kun sinne pääsin. Ihmiset puhuivat suomea ja käyttäytyivät niin kuin suomalaiset, jonottivat boardingiin ennen kuin se oli edes alkanut ja päivittelivät maailmanmenoa keskenään. Olin kirjaimellisesti kulttuurishokissa. 

Suomen yliannostus helpotti jo Ouluun mentäessä. Edelleenkin kiitoksen sijasta thank you tuli luonnollisemmin ja jouduin pinnistelemään mielessäni, etten sano niin. Kaupassa sanoin vaistomaisesti "sorry", kun huomasin olevani ihmisten edessä valikoimassa tuotteita. En myöskään muistanut punnita vihanneksia ja hedelmiä, koska Kanadassa ne punnittiin kassalla. No, muistin ne kuitenkin ennen kassaa.

Odotin pahempaa jet lagia, mutta ensimmäisenä iltana olin niin väsynyt jätettyäni väliin yhdet yöunet, että menin Suomen aikaa nukkumaan yhdentoista maissa illalla. Heräsin seitsemän jälkeen aamulla puheluun lentokentältä, jossa he kertoivat, että laukkuni saapuvat kotiin ennen yhdeksää. Ne hukkuivat taas matkalle, mutta ne jäivät "vain" Pariisiin, joten ne tulivat Euroopan sisällä nopeasti yölennolla seuraavaksi aamuksi Ouluun. Kanadaan mennessä laukut jäivät Helsinkiin, ja sieltä ne eivät mantereen yli Reginaan saakka niin nopeasti liikahtaneetkaan, vaan siihen meni viisi päivää. Olin kuitenkin tyytyväinen, että ne tulivat nopeasti tällä kertaa, eikä minun tarvinnut niitä itse raahata! Kuriiri kysyikin ensimmäisenä, että kiviäkö sinulla täällä laukussa on! :D Totesin, että ei sentään, viiden kuukauden omaisuus sen sijaan. Lisäksi hän toi myös suksipussini.

Ylisuuren matkatavaran ja ylimääräisen matkatavaran kuljettaminen lentokoneessa kävi melko kalliiksi, mutta olin varautunut siihen ja tunnollisesti maksoin vain kaikki kulut, mitä niiden kuljettaminen vaati. Tiesin, etten voi vähentää laukustani tavaraa ja sukset halusin ehdottomasti ottaa mukaan. Suksipussi minulla oli täynnä vaatteita, on ihmeellistä miten paljon suksipussiin mahtuu kaksien suksien ja sauvojen lisäksi kaikkea muuta! Siellä oli mm. pyyhkeet, nastalenkkarit, talvivaatteita, huppareita.... :D Jouduin maksamaan laukkuni Kanadan sisälläkin lentokoneeseen pari kertaa, mutta se oli vähän halvempaa kuin mantereen yli. Maksoi silti enemmän kuin laukut tavallisesti, mutta voin kertoa, että lentokoneeseen voi viedä melkein miten painavan laukun tahansa, kunhan siitä vain maksaa riittävästi! 

Nyt olen ollut viikon Suomessa ja olen joka ilta päässyt nukkumaan järkevään aikaan Suomen ajassa alusta asti. Olen nukkunut kunnolliset yöunet ja herännyt aamulla hieman väsyneempänä kuin yleensä siihen aikaan, mutta olisin kuitenkin kyennyt nousemaan ylös aiemminkin, jos olisi ollut pakko. Oletin, etten kykene nukkumaan 7 tuntia aiemmin kuin yleensä, mutta jollakin ihmeen tavalla ensimmäisen yön aikana sopeuduin tähän aikaan yllättävän tehokkaasti! Aamuväsymys kielii ehkä jet lagista, mutta se on niin olematonta, että sitä tuskin edes huomaa. Ei tämä tilanne voi tästä enää pahentua, kyllä se sisäinen kello rupeaa entistä enemmän vain tähän aikaan kääntymään. 

Odotin pahaa jet lagia, koska olin elänyt 5 kuukauden ajan 7-10h jäljessä Suomen aikaa. En kuitenkaan matkalla nukkunut ollenkaan, vaikka yritin tehdä oloni oikein mukavaksi. En vain millään saanut unta. Nukuin ehkä reilun puoli tuntia Helsinkiin menevällä lennolla, mutta heräsin, kun lentoemäntä tuli kyselemään vierustovereilta, mitä he haluaisivat juoda. Sen jälkeen olin taas aivan pirteä ja loppuajan vain odotin kärsimättömästi, että olisin jo perillä. Toivoin jo, että matka loppuisi ja näkisin Jannen. Finnair toivotteli tervetulleeksi pian uudelleen, mutta tuumin itse mielessäni, että toivottavasti ei ihan heti. Nyt riittää lentomatkustus vähäksi aikaa! Laskin, että olen lentänyt tämän talven ja kevään aikana 17 kertaa, joten ilmojen halki matkustaminen alkaa jo nyppiä. Tarvitsen hieman palautumisaikaa ja taukoa, jotta sen voi kokea taas viehättävänä ja matkustamisen mielekkäänä.

Suomeen päin tilanne viivästyneiden matkatavaroiden kanssa ei ollut niin kriittinen, mutta en olisi juuri siinä tilanteessa jaksanut täytellä yhtään lomaketta tai selvittää niiden olinpaikkaa. Suomen kielellä se kävi kuitenkin yllättävän helposti ja Oulun lentokentällä ei ollut ruuhkaa, joten asia hoitui näppärästi. Toronton kentällä minulla meni siihen melko paljon aikaa, koska jouduin jonottamaan saadakseni palvelua ja olin tuolloinkin ollut hereillä pitkälle yöhön, joten englanniksi asioiminen niissä sielun ja ruumiin voimissa vaati tavallista enemmän ponnisteluja.

Kuten aiemmin mainitsin, jet lagia ei ole pahemmin ollut, enkä ymmärrä mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu, mutta en myöskään valita! Odotin unirytmin heittävän häränpyllyä, mutta kyllä minulle nukkuminenkin kelpaa. Aamuisin laitan herätyksen, johon herään kyllä, mutta olen yleensä todella väsynyt ja täysin umpiunessa vielä myöhäisellä aamullakin, helposti nukahdan uudelleen. Kuitenkin nukun illalla järkevään aikaan Suomen ajassa, joten aamuväsymys ei ole suurikaan vaiva, koska kyllähän sitä esiintyy normaalistikin... :D Nyt vain ehkä enemmän kuin yleensä, mutta ihan hyvin minä siitä pystyn kampeamaan itseni ylös, jos vain haluan. Monena aamuna ajattelin, ettei minun ole mikään pakko nousta vielä, niin saatoin nukahtaa vielä puoleksitoista tunniksi. Tilanne siis ole kovinkaan vakava ja se on ihmeellistä! Kaikki muut, jotka kotiutuivat samalta mantereelta Suomeen, kärsivät pahasta jet lagista. En ymmärrä, millainen ihmeihminen minä oikein olen, koska unirytmini vaatii yleensä säännöllisyyttä. En voi myöskään sanoa, että pahaa jet lagia huomasin itselläni Kanadaan päin mentäessäkään. Sinne päin se ei yleensä ottaen ole niin paha kuin Suomeen tultaessa, mutta minulla se ei ollut paha kumpaankaan suuntaan! 

Minä vain kykenin tulemaan toiselta puolen maapalloa kotiin toteamaan, että "jaaha, täällä eletään tällaista aikaa" ja sopeutumaan siihen siltä seisomalta. Ei käy ihan joka naiselta, mutta en tiedä miten ihmeessä minä tämän tein! Toisaalta olisi voinut vähän vaivatakin, että tietäisi jossain käyneensä, mutta kyllä minä silti siellä olin! Kukaan ei vie sitä tosiasiaa minulta pois, vaikka kehoni selvisi näin vähällä vuorokausirytmin sekoamisella (toisin sanoen vältti sen kokonaan).

Toistaiseksi Suomeen kotiutuminen on sujunut hyvin. Sain purettua matkatavarani asuntoomme, kun ne aamusella saapuivat. Olin paljolti vain kotona viikonlopun, kelikin oli sateinen. Seuraavalle viikolle aurinkokin päätti näyttäytyä ja kävinkin ihmisten ilmoilla: työhaastattelussa ja kuntosalilla. Pyöräily tuntui kivalta liikuntamuodolta pitkästä aikaa! Töitäkin minulle liikeni, mikä on mahtava juttu, koska rahan menoa ei ole voinut estää viimeisen viiden kuukauden aikana! Kuitenkin, rahatilanne on tilanteeseen nähden hyvä ja voisi varmasti olla pahempikin. Minulla ei kuitenkaan ole tapana käyttää rahojani viimeiseen senttiin myöten, vaan pyrin ajattelemaan aina pidemmällä tähtäimellä. Syödäkin pitäisi, koska ruoka on hyvää ja syöminen kivaa - ja se myös maksaa!

Näillä fiiliksin pääsen aloittelemaan töitä, joita sain onnekseni! Opparia on saatu hyvälle mallille tällä viikolla ja tarkoitus on sitä edelleen kesän aikana jatkaa. Kesäkurssit alkavat pian ja kesälle on paljon ohjelmaa tiedossa. Ei siis pääse ainakaan tylsistymään ja arki pyörähtää tohinalla käyntiin! Pyörihän se arki Kanadassakin, se oli toisinaan lomailusta kaukana. Kuitenkin Suomessa pyrkii omanlaisensa arki. Se on se arki, mitä haluan jatkaa tulevaisuudessakin. =)

Heidi