VISIT WHISTLER

Hei!

Maanantaina 15. huhtikuuta olin varannut bussiliput Vancouverista Whistleriin. Bussi Capilano Suspension Bridge Parkiin pysähtyi samalla pysäkillä, josta tämä bussi lähti, joten olin puoliksi vahingossa löytänyt tämän pysäkin perjantaina, vaikka en ollutkaan sinne kertaakaan kävellyt. Kuitenkin maanantaiaamuna tämä pysäkki löytyi helposti läheltä Burrard Stadionia, Hyatt hotellin edestä. Se oli ihan lähellä Vancouver SunRunin lähtöpaikkaa. Siihen tuli paljon muitakin busseja, mutta tästä bussista ei voinut erehtyä, koska siinä luki "Bus to Whistler". Kuski katsoi lippuni ja istuin bussiin, joka tuli aivan täyteen matkustajia. 

Matkalla oli todella hienot maisemat, koska tie meni pitkälti veden äärellä. Istuin väärällä puolella bussia, joten en voinut ottaa kuvia. Päätin, että pois tullessa istun samalle puolelle, koska silloin olen "oikealla" puolella maisemaan nähden. Ei suotta sanottu, että pelkkä ajomatka Whistleriin on jo nähtävyys ja ns. maisematie. Ymmärsin sen täysin. Olin jo sen maiseman nähdessäni tyytyväinen, että päätin lähteä Whistleriin, vaikken ollut edes perillä.

Minulla ei ollut mitään muuta suunnitelmaa Whistleriin kuin kierrellä siellä. Bussini lähti 9:00 Vancouverista ja oli perillä noin 11:00. Olin varannut bussin takaisin 16:00, joten minulla oli viisi tuntia aikaa täällä vuoristokylässä.

Kävin ensimmäisenä katsomassa Upper Villagen eli ns. yläkylän. Siellä oli jotain rakennuksia ja ravintoloita, sekä lisää rinteitä. Whistler on siis Pohjois-Amerikan suurin talviurheilukeskus ja siellä on järjestetty Vancouverin talviolympialaiset vuonna 2010. Tämä oli päällimmäinen syy, miksi halusin käydä Whistlerissä. Katsoin myös kuvia sieltä ja se näytti hienolta paikalta. Myös kaverini Anna oli täällä ampumahiihtokisoissa vielä edellisellä viikolla. Olin myös ehtinyt nähdä Vancouverin keskustan aluetta paljon, joten oli ihan hyvä veto käydä viimeisenä päivänä tällainen päiväreissu toisaalla. Edestakainen bussimatka maksoi 34 dollaria eli n. 25 euroa, eli en pidä sitä yhtään kalliina. 

Erityisen kovasti halusin nähdä nämä olympiarenkaat. Tässä oli porukkaa ottamassa kuvia, kun tulin tälle Olympic Plaza -aukiolle ja pyysin heitä ottamaan kuvan myös minusta. Kuvittelin renkaiden olevan värikkäämmät, mutta ne olivatkin vähän tylsän harmaat.

Kiertelyni ohessa löysin vahingossa Whistler museon. Se näytti vähän takapajuiselta ja ränsistyneeltä vanhalta rakennukselta ja en ollut ihan varma, mistä sinne mennään sisälle. Sieltä sattui kuitenkin tulemaan muita ihmisiä ulos, joten uskalsin mennä sisään. Museo osoittautui ilmaiseksi, mutta sinne oli suositeltavaa jättää lahjoitus. En kuitenkaan tehnyt sitä ja kiersin pienen museon läpi melko nopeasti. Siellä oli muutamia kiinnostavia juttuja olympialaisiin liittyen, mutta muuten se oli vähän tylsä eikä siellä ollut paljoa katsottavaa.

Tämä oli jonkinlainen ensimmäinen versio gondolihissin kopista.

Whistlerissä oli myös oma kirjasto. Ylläolevissa kuvissa oli Whistler -paloauto, joten paloasemakin sieltä löytyy. Onhan se tietenkin turvallisuuden kannalta hyvä juttu! 

Whistleristä ei tullut ostettua juuri mitään muuta kuin postikortit. Olen lähettänyt postikortteja kaikkialta, missä olen käynyt. Siispä kotona sekä meillä Oulussa on iso kasa kortteja ympäri Kanadaa. Niitä on ihan kiva katsoa kotiin palattua. Tulee kerrattua, että missä kaikkialla sitä onkaan tullut käytyä! Olen lähettänyt kortteja myös muille tutuille, mutta kotiin ja Jannelle olen lähettänyt kortin kaikkialta.

Näitä Inukshuk -kivipatsaita löytyy Kanadassa todella monista paikoista. Ostin myös tällaisen matkamuiston Vancouverista, koska se kuvastaa paljon tätä maata. Tämä on intiaanien luoma maamerkki, joka kuvastaa veljeyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Näitä tosiaan löytyy lähes kaikkialta, minne menee.

Kahden tunnin jälkeen olin kiertänyt koko kylän päälisin puolin läpi ja ehtinyt käydä syömässäkin. Aloin miettiä, mitä ihmettä teen seuraavat kolme tuntia ennen bussin lähtöä. Mietin jo aiemmin, että olisi mukavaa päästä jonnekin korkeammalle, mutta en tiedä, miten. Tyrmäsin gondolihissin, koska se oli melko kallis, mutta aloin miettiä sitä uudestaan. Katsoin netistä hintoja ja muunsin ne euroiksi, ja totesin sen maksavan reilun 40 euroa. Euroissa hinta ei kuulostanut enää niin pahalta. Vaikka olen pian 23, niin kysyin äidin mielipidettä asiaan, koska yleensä se kannattaa! Äiti sanoi, että ei se ole paha summa, koska se on varmasti ainutlaatuinen kokemus. Sää oli myös aurinkoinen ja selkeä, joten maisemat olisivat varmasti hienot. Sumuisella, sateisella tai pilvisellä säällä gondolihissistä ei kannattaisi pulittaa pitkää penniä, koska ylhäältä ei todennäköisesti näkisi mitään.

Lopulta päätin, että maksan sen. Voin tehdä sen kerran tällä reissulla, koska en ole tehnyt tällaista vielä kertaakaan. Tapahtukoon se nyt Whistlerissä.

Samaan hissikoppiin sattui ylöspäin mentäessä vanha mies, joka jutteli kanssani koko hissimatkan. Hän kertoi olevansa Vancouverin läheltä, mutta hänellä on lomakohde Whistlerissä ja hän oli siis laskettelemassa. En hirveästi nähnyt muita sightseeing -lipun ostaneita kulkemassa lenkkarit jalassa laskettelurinteissä, koska suurin osa oli laskettelemassa, mikä kyllä käy järkeen, koska siinä näkee samalla maisemia. Itse en ole kuitenkaan koskaan lasketellut, enkä olisi tehnyt sitä yksin toisella puolella maapalloa, ja se olisi ollut myös todella kallista tällaisessa kohteessa ja minulla ei olisi ollut myöskään aikaa siihen. Sightseeing -lippu Peak2Peak -gondoliin maksoi lopulta verojen kanssa 70 dollaria (täällä verot tulevat aina hintaan vasta ostohetkellä, myös ruokakaupassa), mikä tekee noin 52 euroa. Kyllähän siitä tuli pulitettua pitkä penni, mutta voin myös sanoa sen olleen sen arvoista. Keli oli todella hyvä gondolihissiajelulle. Sitä paitsi samalla lipulla pääsi kahteen eri gondoliin (Peak2Peak) ja käymään samalla kahden vuoren huipulla. Tämä ajatus lohdutti hieman. 

Ensimmäinen hissi meni vuoren huipulle, mikä kestikin noin 25 minuuttia. Toinen hissi meni kahden vuoren huipun välisen laakson yli. Whistlerin kylä on rakentunut vuorien väliseen laaksoon. Toisen gondolireitin kesto oli netin mukaan vain 11 minuuttia. Kuitenkin nämä molemmat piti tulla edestakaisesti ja reissu sisälsi kävelyt vuorten huipulla, joten parin tunnin kestoinen sightseeing vuorten huipuilla ei ollut loppujen lopuksi mikään ihme.

Puolessavälissä oli välipysäkki, johon ei kuitenkaan kannattanut vielä jäädä. Onneksi tämä

 vanha mies sanoi siitä, koska olisin saattanut muuten pysähtyä siinä. Hän myös valaisi minua, mitä kaikkea lippuuni kuuluu. Onneksi lähdin gondoliin heti, kun aikaa oli kolme tuntia, sillä koko hupiin vierähti nopeasti pari tuntia, kun kävelin myös vuorten huipulla ennen gondoliin suuntaamista. Muuten olisi voinut tulla kiire bussiin. Nyt minulla jäi hyvin aikaa nauttia tästä kokemuksesta koko rahan edestä, mutta myös aika kului todella hyvin verrattuna siihen, että olisin vain pyörinyt kylän alueella. En ole koskaan nähnyt tällaisia maisemia ja Whistler oli varmasti yksi parhaimmista paikoista kokea tällainen kokemus nähdä vuoristomaisemia. 

Etukäteen jännitin, miten minua mahtaa hirvittää tämä gondolihissi, koska toissakesänä sain melkein paniikkikohtauksen Pyhän (niin, Suomen Lapissa) maisemahississä, koska se pysähtyi ja alkoi heilua holtittomasti. Kyse oli kuitenkin tuolihissistä, jossa oli olematon metallinen suoja estämässä putoamista ja pelkäsin myös pikkuveljeni puolesta, vaikka hän oli luultavasti saman kokoinen putoamaan kuin minä itse. Gondolihissi ei kuitenkaan ole yhtään niin paha, koska se on umpinainen koppi ja tuntuu siksi paljon turvallisemmalta, koska putoamisvaaraa mistään välistä ei ole.

Nautin gondoliajelusta paljon ja katselin haltioituneena maisemia. Olen tyytyväinen, että maksoin tämän, vaikka tietenkin mikäli olisin lasketteluihminen, olisi varmaan ollut järkevää lasketella ja ajella hissillä siinä ohessa. Kuitenkaan asia ei minua vaivannut, koska en ole lasketteluihmisiä. Ehkä sitä pitäisi joskus kokeilla, mutta Kanadan vuoristot eivät tunnu turvallisimmilta vaihtoehdoilta. Ehkä voisin aloittaa vaikka Oulun Ruskotunturilla, joka onkin vanhasta kaatopaikasta rakennettu laskettelurinne. :DD

Pois tullessa istuin "oikealle" puolelle bussia, jotta olisin näiden maisemien puolella ja voisin kuvata niitä. Ikkunan läpi oli vaikeaa saada hyviä kuvia ja puhelin heijastui monista kuvista. Tämä kuva osoittautui parhaaksi niistä, eikä sekään tee parasta oikeutta näille maisemille. Näitä oli todella pitkälti, välillä puut tulivat eteen, mutta sitten taas aukesi kauniit maisemat. Tie myötäili vesistön rajoja ja vuoret kohosivat horisontissa. Ilta-aurinko paistoi ja näky oli todella kaunis. Olin väsynyt, mutta yritin pysyä hereillä, jotta voisin katsoa näitä maisemia niin kauan, kun niitä riitti. Reissu oli jo lähestulkoon ohi ja olin niin kiitollinen tästä mahdollisuudesta päästä näkemään ja kokemaan Vancouver ja Whistler. Kelit olivat paremmat kuin aluksi luvattiin, vaikka parina päivänä paljolti vain satoi. Tilanne olisi kuitenkin voinut olla pahempikin, pääosin oli kuitenkin sateetonta ja pystyin tekemään kaikki aktiviteetit, mitä olin suunnitellutkin. Niitä oli paljon, mutta ehdin myös todella paljon.

Tiistaina 16. huhtikuuta lentoni lähti Reginaan 9:00, joten heräsin jo viiden jälkeen. Kuuden jälkeen uloskirjauduin hotellista ja lähdin kävelemään juna-asemalle, mikä vei noin 10 minuuttia. Aamuhämärässä Granville Street näytti vielä autiommalta ja rauhallisemmalta kuin kisa-aamuna kahdeksalta, joten nappasin siitä viimeisen kuvan ja totesin itse mielessäni, että "Good bye and thank you, Vancouver."

Tällä kertaa junalipun ostaminen onnistui käteisellä ilman ongelmia, ja heti saapuessani alas, juna ilmestyi nenäni eteen. Varmistin, että se menee lentokentän suuntaan ja astuin kyytiin. En joutunut odottamaan junaa ollenkaan, johon olin varannut aikaa, koska niitä meni noin vartin välein. Matka lentokentälle kesti noin 25-30 minuuttia junalla, eikä minun tarvinnut vaihtaa junaa. Se kävi todella helposti ja olin jo seitsemän maissa lentokentällä, mikä oli tarkoituskin. Minulle jäi hyvin aikaa tehdä kaikki pakolliset asiat lentokentällä ja vielä odotellakin boardingin alkua melko pitkä tovi.

Lentokentällä istuessani mietin, että lentokentät alkavat jo vähän kyllästyttää ja lentämisestä alkaa hävitä pikkuhiljaa viehätys. Tulisin lentämään joka viikko kolme viikkoa putkeen. Ensin Winnipeg, sitten Vancouver ja seuraavalla viikolla muutan pois Reginasta ja lennän Calgaryyn. Tuntui hurjalta ajatella, että nyt lennän viimeistä kertaa Reginaan ja saavun viimeistä kertaa saapuvien aulaan. Seuraavan kerran lentokentällä vain lähden, mutta en palaa enää takaisin. En välttämättä enää koskaan, koska ei Regina ole mikään turistikaupunki. Ei sinne ole todennäköisesti tarvetta päästä enää. Ensimmäistä kertaa Reginan kentällä helmikuussa katsoin matkamuistomyymälässä erästä Regina-matkamuistoa, jossa on kaksi vaahteranlehteä ja pari koukkua esimerkiksi avaimille tai jollekin muulle kevyelle tavaralle. Päätin silloin, että ostan tuon, kun lähden täältä viimeisen kerran. Niin myös tein. Laukkuni oli täysi ja matkamuistolaatikon tunkeminen lentolaukkuun teki tiukkaa, mutta tein sen ja ostin sen. Se oli kyllä hieno ostos ja hyvä muisto Reginasta. 

Olin monta kertaa lähtenyt ja tullut Reginan lentokentällä, mutta pian se loppuu. Yksi luku tulee päätökseen ja seuraava kääntyy. Uudet seikkailut kutsuvat. Regina ei ole enää tukikohtani, vaan seuraavat viikot hima on siellä missä reppuni on. Kirjaimellisesti.

Tässä oli neljä postausta Vancouverin reissusta. Toivottavasti nautitte mukanani seikkailemisesta! Nyt majailen Albertan provinssissa ja ensi viikon loppupuolella lennän Ontarioon lähemmäksi itää ja asteen lähemmäksi kotia. Odotan sitä jo paljon! Koti-ikävä alkaa jo vaivata, mutta olen ostanut lennot jo viime syksynä 22. toukokuuta ja nimenomaan halusin voida nauttia lomasta ja reissata Kanadassa ennen Suomeen paluuta, koska tämä on ainutkertainen mahdollisuus. Aion myös tehdä sen, vaikka samaan aikaan mikään ei enää pidättele minua täällä. Ainoastaan ne lennot, jotka olen ostanut.

Päätin kuitenkin useamman ihmisen puhuttua minulle järkeä, että en ala niitä muuttamaan, vaikka teoriassa se olisikin mahdollista. Käytännössä se kuitenkin maksaa ja ei ole niin yksinkertaista, koska sain syksyllä varattua hyvät lennot: inhimilliset vaihdot, inhimillinen lennon kokonaiskesto ja inhimilliseen aikaan perillä Suomessa.

Pysyn täällä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vielä kolme viikkoa ja nautin näistä kokemuksista, mitä saan täällä vielä kokea. Monella ei ole samanlaista mahdollisuutta ja en tule itsekään saamaan tällaista mahdollisuutta varmastikaan toista kertaa elämässä. Miksipä en siis nauttisi siitä? Minulla on mahdollisuus viettää Kanadassa suurin osa toukokuusta, niin miksi en tekisi niin? Katuisin sitä myöhemmin, jos lyhentäisin tätä mahdollisuuttani. Kaipaan jo kotiin, mutta kyllä minä sinne vielä ehdin. Olen ollut täällä jo neljä kuukautta, joten kolme viikkoa ei ole enää pitkä aika. Se menee nopeasti ja olen kotona ennemmin kuin huomaankaan.

Palataan asiaan. =)

Heidi